tiistai 25. lokakuuta 2016

Radisson Blu Marina Palace - ihana hotelli ihanassa Turussa!

Turkuun suuntasin tällä kertaa sporttireissulle! Viikonloppuna oli tiedossa ihanan Turun lisäksi urheilua, ruokaa, ystäviä & hotellilomailua. Jälleen lomailimme ihan parhaalla paikalla, Aurajoen rannassa sijaitsevassa Radisson Blu Marina Palacessa, jossa viime syksynä olimme yökylässä mahtavilla Food & Fun -festareilla. Hotellilta on näppärä matka ihan ytimeen ja itse hotellin ympäristö on rauhallinen. Ravintolat, kahvilat ja kaupat ovat kävelyetäisyydellä. Turussa ollaan vietetty monta ihanaa yöreissua. Blogista löytyy juttua mm. Turun mahtavasta ravintolatarjonnasta. Kannattaa tsekata ne, jos olet Turkuun matkalla.  

Hotellin respassa meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja kerrottiin viikonlopun speksit; aamiainen, kuntosali ja sauna, päivän lehdet saatiin matkaan ja sitten kohti 7. kerrosta.  


Radisson Blu Marina Palace huokuu historiaa ja tunnelmaa. Näillä seinillä olisi varmasti paljon kerrottavaa - onhan hotellissa vieraillut sen 40-vuotisen historian aikana niin presidenttejä, kuninkaallisia kuin rockstarojakin. Minun mielestäni hotelli ihanin ja tyylikkäin kohta on 1. kerroksen kierrerappuset toiseen kerrokseen. Portaikko on niin siisti ja niin on kristallikruunukin.  



Me majoituimme lokakuun ajaksi pinkkiin pukeutuneeseen Business Class -huoneeseen. Love blu, be pink on Radisson-hotellien kampanja rintasyövästä tietoisuuden leviämiseen ja sen tutkimuksen tukemiseen. Business Class -huone on tilava, noin 30m2. Huoneessa on leveän sängyn lisäksi oleskelunurkkaus ja ruokapöytä. Tilava huone oli tarpeen, sillä sporttiviikonloppu vaati kamalasti varusteita. Tehokkaasti käytimme kaiken käytössä olevan tilan. Business Class -huoneen mukavuuksiin kuuluvat päivän lehdet, kylpytakki & aamutossut, tv-viihdepaketti, mahdollisuus tilata aamiainen huoneeseen ja laadukkaat kylpytuotteet. Huoneen näkymät olivat kaupungille päin. 


  
Jännityksellä odotimme, millainen pinkki huoneemme olisikaan! Huoneen sisustus oli toteutettu tyylillä, kuten kuvista huomaatte. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi Turkuun! "Muutama" Geisha tuli maisteltua viikonlopun aikana... 


Seinällä oli Jukka Rintalan kaunis ja keveä taideteos.  


Kylpyhuoneessa oli kaunis pinkki kori hennon vaaleanpunaisine pyyhkeineen ja kylpytuotteineen ja ihana ruusu!




Business Class -huoneessa on Nespresson kahvinkeitin ja vedenkeitin teetä ja kaakaota varten, ja tietenkin, pinkkiä teemaa noudattaen pinkit mukit. 


Business Class -huoneen makuuhuoneosio oli aika pramea, vai mitä? Minä tykkäsin huoneen lokakuun värimaailmasta. 


Radisson Blu hotellien Magic Bed -vuoteet varmistavat hyvät yöunet - patja nimittäin aistii nukkujan ruumiinlämmön ja muokkautuu vartalosi mukaan. Mieleisen tyynyn ja peiton voit valita kolmesta eri vaihtoehdosta, näitä vaihtoehtoja testailimme jo edellisellä reissulla. Vastaanotosta voi tilata maksutta korvatulppia, selkä - ja jalkahierontalaitteita. Myöhäinen uloskirjautuminen on myös mahdollista, tätä voit pyytää hotellin vastaanotosta. 


Ja arvatkaa oliko hei pakko minuutin ajan kokeilla huoneen aikas päheetä pinkkiä valaistusta...? No tietty!



Pinkkiä sisustusta löytyi huoneessa myös sohvatyynyjen ja viltin muodossa. 


Juoksulenkin jälkeen saimme huoneeseemme toimitettuna ihanan herkkulautasen; tuoreita hedelmiä ja suklaakonvehteja. 



Viikonloppuun mahtui sporttihetki hotellin kuntosalilla ja sen jälkeen saunassa rentoutuminen. Asiakassaunat ovat avoinna aamuisin klo 7.00-10.00, iltaisin klo 16.00-21.00, kuntosalille pääsee treenaamaan 24 h. Kuntosali on juuri uusittu, kooltaan pieni, mutta riittävä. Täällä saa tehtyä aivan hyvän treenin. Hotellin yhteydessä toimii yksityinen kauneushoitola. Itse en ehtinyt palveluja kokeilemaan, mutta ystäväni oli tyytyväinen kauneushoitolan kasvohoitoon.




Aamiaista odottelin innolla. Edellisestä vierailusta oli siitä jäänyt pelkästään hyviä muistoja ja nyt kuulkas tuntui, että Marina Palacen aamiainen oli entisestään parantunut. Me nautimme aamiaisen molempina aamuina ensimmäisten joukossa. Harvemmin tulee oltua hotelliaamiaisella sunnuntaiaamuna puoli kahdeksalta, mutta nyt oli aikaa ja tilaa rauhassa tarkastella aamiaisen tarjontaa. Ahtautta ja jonoja ei ollut tähän aikaan lainkaan, ruuhka kuulemma vaivasi myöhäisempiä aamiaisen nauttijoita. Osa pöydistä on aseteltu ahtaasti - pöytien ollessa täysiä, on tungosta tiedossa. Aamiaista tarjotaan viikonloppuisin klo 7.30-11.00 - me oltiin molempina aamuina jo vartin yli seiska aamiaissalin ovia kolkuttelemassa.. ;). 

Heti alkuun nappasin pinkin smoothien, oli ihanan raikas ja maukas. 



Egg Stationilta tilasin molempina aamuina maukkaat munakkaat. 




Aamiaisen tarjottavat oli aseteltu tarjolle todella kauniisti. Pieninkin yksityiskohta oli huomioitu. Erityisesti tykkäsin nimilapuista - ei tarvinnut missään kohtaa arvailla yhtään. 






Vihanneksia oli esillä isoissa kulhoissa, reilusti. 



Radisson Blu Marine Palacen SuperBreakfast oli minun mielestäni todellakin SuperBreakfast! En oikein keksinyt, mitä täällä olisi vielä voinut olla tarjolla..? Ehkä Mimosaa ;). 


Tomaattimehun lisäksi aamiaisen juomatarjoiluun kuului vesi, kuplavesi, tuoremehu, karpalomehu. Erikoiskahveja sai automaatista ja suodatinkahvi tarjoiltiin pöytään mieleisellä paahdolla. Myös teen juojat oli huomioitu hyvin. 



Mysliä, muroja, pähkinöitä, siemeniä, hilloja, kuivattuja hedelmiä, tuoreita hedelmiä, marjoja, jugurttia löytyi jokaisen makuun. Näistä oli helppo tuunailla ja rakentaa mieluisensa aamiaiskulho. Ihailin ruokien kaunista esillepanoa. Värikkäät purkit, lasikulhot ja puiset hyllyt miellyttivät minun silmää. 






Gluteenittomat tuotteet olivat selkeästi esillä omassa hyllyssään. 




Lämpimät ruuat olivat aamiaisella hyvin edustettuina. Meille maistui niin rapea pekoni, kuin maukkaat karjalanpiirakat. 




Oisko sulle maistunut pannukakut pekonilla ja vaahterasiirapilla..? Toiset tykkää tästä makuyhdistelmästä, toiset ei.... 



Leivistä tykkäsin rapeasta ja pehmeästä siemenleivästä. Oli ihanaa voin ja leikkeleiden kera. 


Puuroista sai valita veteen tai maitoon keitetyn. Minulle maistui tällä kertaa Fazerin Alku Sadonkorjuupuuro kera vadelmahillon. 

Superaamiaisen jälkiruuissa oli valinnanvaraa. Minulle usein aamiaisen makeana herkkuna toimii croissant brie-juuston ja vadelmahillon kanssa. Radisson Blu Marina Palacen herkuissa oli valinnanvaraa moneen makuun. Jos suklaacroissantit tuntuivat liian makealta aamiaisen jälkkäriksi, oli vaihtoehtona ottaa vaikka vaan pari Geishaa, vaahtokarkkeja, tuoreita hedelmiä tai pala laadukasta tummaa suklaata. 






Marina Palacen aamiainen oli monipuolinen. Aamiainen on kuulemma suosittu myös muiden kuin hotellivieraiden keskuudessa. Aamiaisen hinta on varsin maltillinen tarjontaan nähden, 21 €.


Radisson Blu Marina Palacessa vietettiin oikein mukava viikonloppu. Tähän oli hyvä päättää syysloma! Vaikka hotelli on hieman aikaa nähnyt, huokuu se ihanaa fiilistä ja tunnelmaa. Business Class -huoneemme oli siisti ja nätisti sisustettu, tavallista hotellihuonetta hieman tilavampi, muttei loistelias. Huoneemme oli hyvin rauhallinen ja hiljainen, meidän unta eivät häirinneet mahdolliset yöriennot. Henkilökunta palveli meitä viikonlopun aikana ystävällisesti ja huomaavaisesti. Marina Palacen sijainti on ihan tosi hyvä, Aurajoen rannassa on juoksulenkillä kauniit näkymät ja kuitenkin kaikki hässäkät ovat lähellä. 




Kotimaan matkailu on kivaa, suosittelen lämpimästi yöreissua johonkin kivaan kaupunkiin, kuten vaikka Turkuun. Aina ei tarvitse lähteä kauas tai ulkomaille, yhden tai kahden yön miniloma ihanassa hotellissa toimii mukavana irtiottona arjesta! 

##Kommenteissa olisi mukava kuulla vaikka sinun paras kokemus hotelliaamiaisesta? Tai mitä kuuluu sun herkkuaamiaiseen? 

Radisson Blu Marina Palace

##postaus toteutettu yhteistyössä Radisson Blu Marina Palace -hotellin kanssa





42 kommenttia:

  1. Wautsi, löytyykö Turusta tällainen helmi! Mun herkkuaamiainen sisältää ehdottomasti hyvän kahvin, Eggs Benedictin ja raikkaita hedelmiä. Tosin mulle kelpaa kyllä vähempikin. Hyvin keitetty puurokin jo riittää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turusta löytyy vaikka mitä helmiä! :) On ihan meidän suosikkikohde. Eggs Benedict kyllä kuuluu herkkuaamiaiseen!

      Poista
  2. Radisson Blu Marina Palace on mulle uusi tuttavuus, mutta seuraavan Turun reissun hotelliksi voisin helposti sitä harkita. Aamiainen todellakin kuulosti superilta!
    Mulle herkkuaamiaiseen kuuluu Eggs Royale ja erittäin tummapaahtoinen musta kahvi. Joskus taas (mustikka)pannukakut vaahterasiirapilla on must, mutta koska en kovin makeasta tykkään, niin aika harvoin näitä himoitsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamiainen oli mahtava! Saimme nauttia sitä vielä aivan omassa rauhassa. Ihana oli juoda rauhassa kahvia ja lukea Hesaria. Tummapaahtoinen kahvi kuuluu meidänkin aamiaisen must-juttuihin.

      Poista
  3. Oo, mikä aamiainen. Hotelliaamiaiset ovat parhaimmillaan ihan mahtavia, ja tämä näyttää kyllä olevan sieltä parhaasta päästä. Tarjolla on vaikka mitä ja vielä kauniisti esillä. Croissantit ovat miulle aivan ehdottomia herkkuaamiaisella. Niiden kanssa hyvää kahvia, tuoreita kasviksia ja hedelmiä ja vielä joku pieni makea lopuksi.
    Ja tuo huone, varsinkin pinkissä valaistuksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marina Palacen aamiaiseen oltiin tosi tyytyväisiä. Valikoima oli mahtava ja kaikki, mitä söimme, maistui hyvälle - niin pekonit kuin puurokin. Me kiinnitimme myös huomiota kauniiseen esillepanoon ja nimilappuihin. Croissantit ovat olennainen juttu herkkuaamiaista!

      Poista
  4. Apua tuota pinkkiä valaistusta! Mutta hienosti pilkotut hedelmät siinä lenkinjälkeisellä lautasella.

    Minulla hotelliaamiaiseen kuuluu aina rapsakka pekoni, lehtevä croissant ja hedelmiä. Joku paikallinen erikoisuus on aina kiva. Kahvin tykkään saada kannussa pöytään niin kiireettömyys on taattu.

    Tämä hotelli pitää muistaa kun Turkuun yökyläilyyn suuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ollu aika huikee valaistus ;). Hedelmien pilkkomista mekin ihasteltiin. Kahvi pannussa pöytään tarjoiltuna on mahtavaa - ei tartte koko aikaa ramppailla santsaamassa ;). Marina Palace sijaitsee tosi kivalla paikalla ja aamiainen on hyvä, suosittelen!

      Poista
  5. SuperBreakfast kuvia katsoessa tuntui ettei vain loppua tule. Herkut jatkuivat ja jatkuivat...en kyllä keksi mitä uupuisi enää listalta. Pinkki valaistus hotellihuoneessa 10+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamiaisella riitti syötävää, oli mahtavia herkkuja yllin kyllin :).

      Poista
  6. Oho mikä aamiainen!! Olen yöpynyt Marina Palacessa kerran, 8 vuotta sitten, työmatkalla. Ei kyllä ollut tommoisia herkkkuja silloin saatavilla :D

    VastaaPoista
  7. Me ollaan kans kovin tykästytty tuohon Marinaan <3

    VastaaPoista
  8. Oma paras hotelliaamiaiskokemus on Klaus K:n sviitissä kerran syömästäni shampanja-aamiaisesta. Haaveilen siitä aina säännöllisin väliajoin.

    VastaaPoista
  9. Hyvin viihdyimme mekin perheen kanssa Marinassa, mutta tuo pinkki huonevalaistus olisi kyllä ollut minulle jo vähän liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään itse asiassa nyt lauantaina uudelleen Marinaan miehen kanssa - ihan muistin juttusi perusteella :-) Saa nähdä, mitä minulle ja reissusta mieleen blogiin nostettavaksi...

      Poista
    2. Kiva! Ihanaa reissua Turkuun ja Marina Palaceen! Nyt onkin sitten jännä odotella blogipostausta :).

      Poista
  10. Marinassa en olekkaan käynyt, mutta hesan Radisson Blussa, johon olen niin tykästynyt, etten muualle ole hetkiin mennytkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin Radisson Blu Royalissa mekin ollaan vietetty miniloma! :) Oli ihana ja sielläkin oli hyvä aamiainen. Radisson Blu Plaza on vielä testaamatta. Sen aamiaisesta oon kans kuullut paljo kehuja!

      Poista
  11. Suomesta en osaa nimetä ainakaan mitään, enkä oo ollu hotelleissa pitkiin aikoihin muutenkaan :D Ehkä viimesimpänä oikeesti ihanana paikkana tulee mieleen Etelä-Ranskan Michelin kokin kokkauskurssi, jolla olin. Chefillä oli ravintolan lisäks hotelli, jossa saatiin joka aamu nauttia michelin aamiaisesta; kaikki itse tehtyjä hilloista, jugurteista, juustoista ja leivistä lähtien <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, mikä kurssi! Teillä on ollut mahtavat puitteet! Wau!

      Poista
  12. Suomessa hotelleissa on yleensä ylelliset aamiaiset, hyvältä näytti tuokin kattaus. Kiva reissu varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Hotellilomien ihanuus onkin huippuaamiainen. Oli kiva reissu! Suosittelen lämpimästi Turkua :).

      Poista
  13. Tosi herkullisen näköinen aamiaiskattaus! Mun hyvät hotellimuistot liittyvät Helsingissä Klaus K:hon ja Hotelli Helkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klaus Koon aamiainen on ihana! Puuro siellä on ihan mahtava :)

      Poista
  14. Wau mikä paikka! Juuri reilun kahden viikon "hotellihyppelylomalta" palanneena ihailen tuota arkkitehtuuria ja herkullisia syötäviä! Meillä oli siis road trip Amerikassa, joten tosiaan hotelleja ja muita majapaikkoja tuli nähtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, teillä on ollut mahtava reissu! :) Ihailen joka vierailulla hotellin upeaa portaikkoa. On niin mahtava.

      Poista
  15. Radisson BLU -hotellien aamiaiset on kyllä ihan huippuja! Turussa kävinkin viime viikolla, aiemmin olen syönyt aamiaista Plazassa Helsingissä ja täällä Oulussa. Huomenna testaan sitten toinen Helsingin BLUn aamiaisen (kuka sitä hotellia nyt nimeltä muistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa hotellilomaa! Toivottavasti viihdyt Royalissa. Me oltiin siellä ihan mahtavalla minilomalla ja tykkäsimme.

      Poista
  16. Näyttääpä ihanalta tuo aamiainen! Egg stationille iso peukku :) Vielä kun löytyisi jostain sellainen paikka, jossa saa aamiaismunansa tilattua ihan just niinkuin haluaa (paistettuna yksin tai kaksin puolin, kokkelina, keitettynä x minuuttia, benedict, omeletti, mitänäitäytonkaan...) :)

    VastaaPoista
  17. Tämä hotellin on vielä käymättä. Vähemmän tuolla Turun seudulla kun tulee liikuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on ihana! Joku vuosi sitten töiden puitteissa tuli vierailtua Turussa useamman kerran. Nyt ollaan sit käyty Turussa muuten vaan. Seuraavaa reissua odotellessa! Suosittelemme!

      Poista
  18. Aikamoinen aamiaiskattaus, erityisesti täytyy antaa pisteet kauniista esillepanosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Täältä tuntui löytyvän syötävää jokaisen makuun :).

      Poista
  19. Mä haluun aina hotelliaamiaisella croisantin marmeladilla :D Tuli ähky jo näistä kuvista, runsaalta näyttää!

    VastaaPoista
  20. Hotelliaamiainen ei ole hotelliaamiainen ilman croissanttia hillolla ja briellä. Olipas kyllä kaunis kattaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamiaiskattaus oli upea. Croissant, brie & vadelmahillo on loistava makupari!

      Poista