lauantai 19. huhtikuuta 2014

Keväinen juhlaretki Tallinnaan!

Turku, Tahko, Tallinna ja pian myös Tampere - tästä on kevään reissut tehty. Aikaisempina keväinä on reissukohteet sijainneet hieman kauempana, mutta tänä keväänä on "kotimaan matkailu" ollut pinnalla.

Tallinnan reissuun lähdettiin kahdeksan naisen voimin juhlistamaan ystävämme synttäreitä. Reissun olimme varanneet Eckerö Linelta jo hyvän aikaa sitten. Yövyimme Radisson Blu -hotellissa, johon olimme kaikki oikein tyytyväisiä. Huoneet olivat hyvän kokoisia, siistejä ja sängyt muhkeita. Saunomaan emme ehtineet, mutta hotellin baariin kyllä kuohuville. Hotellin henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja huomaavaista, esimerkiksi hotellin baarista tarjosivat meille juomat illan alkuun. Suosittelen!


Tallinnassa ekan illan ravintolaksi valikoitui Mekk, josta olin lukenut hyviä arvosteluja. Rene Uusmees on tämän ravintolan takana ja ravintolassa tarjotaan nykyaikaisen virolaisen keittiön herkkuja. Mekk sijaitsee aivan Vanhankaupungin laidalla, leppoisan kävelymatkan päässä hotellistamme. 


Alkuun söin punajuurta ja vuohenjuustoa. Kaunis ja maukas annos.



Pääruokaani olin erittäin tyytyväinen. Hirvenliha oli mureaa ja maukasta. Lisukkeet, sellerikreemi ja haudutetut porkkanat, olivat täynnä makua ja itse annos oli kauniisti viimeistelty.



Jälkiruoka oli näistä kolmesta annoksesta vaisuin. Suklaafondant oli aivan hyvää ja jätski kans, mutta ei tällä annoksella kuuhun menty. Perushyvä illallisen päätös ilman vakavia puutteita. Tarjoilijan suosittelema jälkiruokaviini tosin paikkasi hieman vaisua jälkkäriä.



Mekkissä isomman porukan ateriointi sujui jouhevasti. Ruuat tulivat pöytään samoihin aikoihin ja ruokalajien välillä ei ollut isompia venähdyksiä. Laskutus sujui myös kovin helposti ja kaikkinensa olimme tyytyväisiä Mekkiin. Erityisesti pääruuat, kasvisruokaa lukuunottamatta, keräsivät kehuja. Juhlailtaan hyvin sopiva ravintola. Mekk

Lauantaiaamun aloitimme runsaalla hotelliaamiaisella. Tästä jatkoimme matkaa kauneushoitoihin. Olimme valinneet paikaksi uuden Sinine salong spa:n, joka sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä hotlalta. Sinine salong Spa on avattu vuodenvaihteessa. Tilat ovat siistit ja viehättävät. Tarjolla on paljon erilaisia hoitoja, joista valita mieleisensä   Me olimme erittäin tyytyväisiä kauneushoitoihimme ja voimme suositella tätä paikkaa kaikille. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä, hoitojen hintalaatusuhde oli hyvä ja tilat oikein viihtyisät. Tänne kannattaa mennä.

Kauneushoidoista suunnistimme lounaspaikkaan, ravintola Leibiin, joka sijaitsee kävelymatkan päässä esim. Viru -hotellista. Leibista olimme etukäteen varanneet pöydän ja hyvä näin; paikka ei ole kovin iso ja väkeä riitti. Ravintola oli viihtyisä ja tunnelma mukavan rento. 

Leibissa tarjotaan isommalle seurueelle syötävää hieman tavallista kapeammalta menulta. Vaihtoehtojen vähyydestä huolimatta kukin löysi mieluista syötävää ja myös kasvisvaihtoehtoja löytyi.

Alkuun söin maukkaan ankkasalaatin. En usein valitse ankkaa, koska en niin pidä sen mausta, mutta joskus kannattaa poiketa totutusta. Hyvä setti oli.


Pääruuaksi valitsin kasvisruuan: tattaria, punajuurta ja vuohenjuustoa kera yrttien. Maukas ja kiva annos.



Jälkiruuaksi söin oikein hyvän Cremé Brúléen.



Leibissa palvelu toimi hyvin. Menusta kerrottiin selkeästi ja myös laskutus hoitui aivan näppärästi. Leibissa hintalaatusuhde oli aivan hyvä ja mieluusti tänne menisin toistekin. Hyvä päätös hauskalle Tallinnan keikalle ihanien naisten kanssa :). Leib



Psst. Tallinnan matkaajan on helppo varata ravintolat etukäteen TableOnline-palvelusta, josta löytyy jo tosi monta Tallinnan ravintolaa!



1 kommentti:

  1. Teille on haaste blogissani:
    http://ihankahvilla.blogspot.fi/2014/04/haaste.html

    VastaaPoista