lauantai 25. tammikuuta 2014

E.Ekblom @Turku


Turun ravintolovalintoja tehdessäni vastaan tuli positiivista haastavuutta ;). Mielenkiintoisia vaihtoehtoja on n i i n kovin monta. Seuraavallekin reissulle jäi monta ravintolaa koettavaksi. Pinellan ohella toiseksi illallisravintolaksi valikoitui viiniravintola E.Ekblom. Luin ravintolasta monta kehuvaa arviota, hintataso oli varsin halpa ja paikka vaikutti mielenkiintoiselle. 


E.Ekblomissa tarjoillaan viikoittain vaihtuvaa Jannen Kattila-menuta, joka sisältää kolme ruokalajia hintaan 29 €. Aikas jees hinta, sanoisinko. Tällä kertaa valinta oli helposti tehty. Vielä kun jälkkärinä sattui olemaan herkkua Sitruunapiirasta, valinta oli aivan selvä. Kattila-menun lisäksi ravintolan listalta löytyy myös muuta syötävää edulliseen hintaan. Vaikka menun juomat olivat valmiiksi mietitty, kuten alla näkyy, päädyimme pakkasen jäädyttäminä täyteläiseen punaviiniin. 



Alkuruoka, eli paahdettu valkosipulikeitto katkarapujen kera, oli odotusten mukainen. Pehmeä ja maukas, ja kylmään talvi-iltaan sopivasti lämpöä tuova. Erityisen hyvää oli keiton kanssa tarjoiltu leipä. 



Vuohenjuusto-perunarösti oli kokonaisuudessaan hyvä annos. Suolaisen ruuan ystävänä maku oli minun suuhun juuri sopiva, mutta varmasti mentiin suolaisuuden rajoilla - vaatisi ehkä hieman tarkistusta. Minä tykkäsin rösteistä kovasti, täyttävää, mutta kevyen fiiliksen jättävää ruokaa. Röstien kanssa tarjoiltujen marinoitujen juuresten ja salaatin runsas määrä ilahdutti. 


Mukavasti löytyi joustoa ravintolan puolelta, eikä tiukassa menussa tarvinnut pysyä, vaan ruokakamuni sai vaihtaa menun varsinaisen jälkkärin Suklaakakkuun. Minustakin tämä oli varsin hyvä juttu ;). Suklaakakku kaikkinen tilpehööreineen, kuten vatkattu kerma ja marjat, oli ihana. 


Ihana jälkiruoka oli myös minun sitruunapiiraani. Tässä jälkkärissä yhdistyy loistavasti makeus ja kirpakkuus, loputtomasti voisin lapata tätä makeaa suuhuni. Jälkiruuat jäivät ehdottomasti parhaiten mieliin tästä illallisesta.  



E.Ekblomilla vierailu oli erittäin kiva. Arki-iltana varhaiseen aikaan ravintolassa ei lisäksemme ollut montaa asiakasta. Paikka on viihtyisä, ja niin kuin tarjottu ruokakin, hyvin mutkaton. Tuntuu, että tänne voi vähän spontaanimminkin poiketa kuin myös fiinille illalliselle. Henkilökunta oli ystävällistä ja palvelu toimi oikein hyvin. Kovasti myös ilahdutti loppulasku: 29 € tästä illallisesta on kyllä tosi vähän. Hintalaatusuhde E.Ekblomissa on oikein kohdallaan. Mieluusti tätäkin Turun ravintolaa suosittelen, sopii varmasti monenlaisen ruokailijan makuun! 



2 kommenttia:

  1. Kaksi kesää sitten lähdettiin maalta kesäretkelle Turkuun. Lähtiessä aurinko paistoi 70 km:n päässä ja asteita oli 20. Turussa satoi ja asteita oli 13. Sateenvarjo hajosi heti avatessa ja kameran muistikortti oli jäänyt tietokoneeseen.

    E. Ekblomilla mieliala kuitenkin nousi; kiva paikka ja hyvä ruoka. Lounasaikaan ruokaoli suorastaan halpaa!

    VastaaPoista
  2. En yhtään ihmettele, että fiilikset täällä nousi :). Kaikkinensa oli mukava mesta ja hyvä safka!

    VastaaPoista