tiistai 27. marraskuuta 2012

Mistä saa Helsingin parhaat pizzat?

Tähän kysymykseen en ole vielä saanut vastausta, mutta Skifferin liuskat ovat kyllä jumalaisia :-). Piipahdimme Skifferissä Indiedays Inspiratin pippaloiden jälkeen 16.11. Indiedays Inspiration on kätevä tapa seurata blogeja, olemme itsekin mukana Indiedays blogeissa. Käy kurkkaamassa palvelua täältä.

Juhlat järjestettiin Adamsissa, joka muutti konseptinsa kokeilevasta fusionkeittiöstä hampurilaisiin. Vietin itseasiassa synttäreitäni Adamsissa viime keväänä ja silloinruoka oli todella hyvää ja kekseliästä. Siksi olen erittäin harmissani, että ravintolan konsepti vaihtui :-(. Vaikka hampurilaisia en olekaan maistanut. Anyway, juhlien tarjottavat oli valmistanut Adamsin keittiö ja kaikki ruoat olivat herkullisia, ja niissä oli käytetty mielikuvitusta.





Mutta siis takaisin niihin liuskoihin. Skiffer on siis avannut uuden paikan Erottajalle. Kesäisin Skifferin loistavia pizzoja voi maistella Liuskaluodolla, jossa olemme käyneet testaamassa nämä makoisat herkut viime kesänä.

Tällä kertaa valitsin Formaggion, joka tarjoiltiin raikkaan jäätelön kera. Aivan huippuannos!




Myös K A A oli mainio, liuska sisälsi tuoretta ananasta, Peltolan Blue:ta ja Korpelan palvikinkkua.




Skiffer on muutenkin oikein oivallinen paikka. Pieni, kodikas ja rento. Juuri tällaisia hauskoja pieniä paikkoja Helsinkiin tarvitaan lisää! Tervetuloa myös mantereen puolelle, Skiffer!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti