torstai 30. elokuuta 2012

Paasitornin pidoissa 16.8.2012

Jo jokin aika sitten pääsimme jälleen osallistumaan Paasitornin pitoihin. Tällä kertaa pidot olivatkin oikein erityiset, koska samalla vietettiin uuden Paasitornin täyden palvelun kokonaisuuden ja Scandic Paasi -hotellin avajaisia. Saimmekin eri mukavan ja viihtyisän esittelykierroksen uudessa hotellissa. Scandic Paasin hotellin huoneet ovat sisustettu eri teemojen mukaan, mukaillen eri vuosikymmenten tyyliä. Mekin löysimme heti suosikkihuoneemme, eikä se ollut isoin sviitti ;). Vaikka sielläkin varmasti viihtyisimme. Hotellihuoneiden sisustukset olivat yleisesti persoonallisia ja mageita. Saunatilat olivat myös viihtyisät ja kattoterassi aivan huippu!

Mirka ihastui hotellin oleskelutilassa olevaan sohvaan: 



Hotellikiertueen jälkeen oli vuorossa Ravintolakolmio -ryhmän ravintoloiden tarjoamia herkkuja. Ihanaa ruokaa ja juomaa. Ravintola Lasipalatsin antimiin voi aina luottaa; taas kerran laadukasta ja maukasta ruokaa. Tällä kertaa molempien ehdoton suosikki oli huippuhyvä voileipäkakku. Varmasti parasta mitä ikinä olemme maistaneet :). Tony's Delin tarjoama risotto oli myös huikean hyvää. Tony's Delin Face-sivuilla kannattaa muuten käydä tykkäämässä: Tony's Deli Facebookissa

Ruuan ja juoman täyteistä iloista iltaa jatkoimme vielä paikan uudessa ravintolassa Paasin kellarissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti