perjantai 31. elokuuta 2012

Brunssi Pacificossa 26.8.2012

Pacificon brunssille eksyimme viime sunnuntaina, kuten muutama teistä taitaa jo tietää ;). Paikkahan sijaitsee Hesarilla ja klo 13 aikaan oli erittäin suositun oloinen. Brunssijono oli pitkä, mutta eteni jouhevasti. Pacifico on brunssillaan saavuttanut suuren suosion. Paikkana Pacifico on kotoisa ja rento ja itse asiassa aika iso. Jengiä mahtuu aika lailla. Brunssille voi tehdä pöytävarauksia, mutta brunssille on mahdollisuus päästä ilman pöytävaraustakin. Hintaa sunnuntain brunssilla on vaatimattomat 12,95€. 


Brunssin valikoima oli laaja. Lämpimiä antimia olivat munakokkeli, nakit ja lihapullat sekä tomaatit. Ruokaisia vaihtoehtoja olivat myös erilaiset salaatit, joita löytyi montaa eri sorttia. Perinteisempää aamiaistarjontaa edusti jogurtit, murot ja myslit. Pöydästä löytyi myös marjoja ja ihanasti tuoreita ja raikkaita hedelmiä. Meksikolaista teemaa edusti nachot ja muutamat erilaiset kastikkeet. 





Leipääkin löytyi, vaikkei valikoima ollut kovin kummoinen. Leipien kanssa löytyi leikkeleitä; kinkkua, kalkkunaa, makkaroita sekä juustoa että erilaisia vihanneksia. Paahtoleivän kera oli tarjolla hilloa. Juomina brunssilla oli reilun kaupan kahvia, teetä, vettä ja muutamaa mehua. Karpalomehu oli älyttömän hyvää. Tätä suosittelemme maistamaan. Jälkkäreinä oli pari erilaista marjapiirakkaa. 



Palvelu Pacificossa oli ystävällistä ja sujuvaa. Paikassa oli hirveen kiva meininki ja fiilis. Sohvilla oli kiva lököillä ja tykkäsimme paikan rosoisuudesta. Hintalaatusuhde brunssille on hyvä. Jokainen löytää varmasti itselleen sopivaa syötävää. Mitään suuria kohokohtia brunssin ruuissa emme kokeneet, vaikka tyytyväisiä Pacificon brunssiin olimmekin. Tähän hintaan aivan kiva kokemus :). Pacifico

Helsinginkatu 15

http://www.osuma.fi

2 kommenttia:

  1. Mulle nopein ( ja edullisin ja aina mahdollinen) tapa tehdä pieni ulkomaanreissu on jo jonkin aikaa ollut brunssi Pacificossa. Fiilis on kuin olisin jossain Keski-Euroopan kaupugissa, kuten sanotkin paikka on rennon rosoinen, valikoimasta löytää aina omansa, palvelu ystävällistä ja kaikki brunsseilijat tuntuvat viihtyvän. I LIKE!

    VastaaPoista
  2. Kyllä! :) Me tykättiin myös, tunnelma ja paikka aivan huippua!

    VastaaPoista