keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Ravintola Bistro Helsinki 15, 16.12.2011

Bistro Helsinki 15:ssa taas kerran! Nykyään tulee harvemmin käytyä samoissa paikoissa useampaan kertaan, kun aina on hinku käydä uusissa mielenkiintoisissa ravintoloissa. Bistro Helsinki 15 on kuitenkin yksi poikkeus. 

Varasin pöydän Bistro Helsinki 15:sta samana päivänä Table Onlinen kautta. Suosittelen tätä palvelua! Pöydän varaaminen on käsittämättömän helppoa ja nopeaa. Bistrosta löytyi pöytä klo 1730, joten olimme ajoissa liikkeellä syömisen kanssa. Tarkoituksena olikin lähinnä saada ruokaa, eikä istua pitkää iltaa ruuasta nautiskellen. 

Skippasimme alkuruuat ja pääruuiksi valkkasimme Portterissa haudutettua häränrintaa, suolakurkkua, punajuurta ja perunapyrettä ja Pinaatti-ricottaravioleja, portobellosieniä ja tryffelivoita. Pinaattiravioleita olen syönyt täällä aikaisemminkin ja ihan mahtavaa, että juuri tämä annos löytyy edelleen listalta. Makumaailma osuu minuun täydellisen hyvin ja tällä kertaa viehätti erityisesti annoksen Portobello-sienet, joita oli muuten runsaasti. Häränrinta oli mureaa ja liha yllättävän voimakkaan makuista. Annos oli simppeli ja hyvä kokonaisuus. Tyytyväisiä olimme ja nälkä lähti, molemmat annokset olivat reilun kokoisia. Bistro Helsinki 15:sta leipä on myös varsin hyvää, sekä tumma että vaalea. 

Jälkiruuat, Tarte Tatin ja Ciocciolata, jatkoivat pääruokien maukkaalla linjalla. Hauskaa oli, että tarjoilija ohimennen kävi kysäisemässä, haluammeko pienet maistiaiset jälkiruokaviiniä. Ja halusimmehan me. Puolikas annos jälkkäriviiniä on muuten aivan riittävä. Bistro Helsinki 15:sta viinilista on mielenkiintoista luettavaa, käykäähän kurkkaamassa: Viinilista

Bistro Helsinki 15 ei pettänyt tälläkään kertaa. Mahtavaa! Palvelu oli ystävällistä, nopeaa ja sujuvaa. Lisäksi paikan fiilis on mukavan rento ja kotoinen, vaikka ollaankin siistissä ja hienossa ravintolassa. Edelleen Bistrossa saa myös tosi hyvää ja laadukasta lounasta. Suosittelen - sekä lounasta että illallista juuri täällä! Bistro Helsinki 15


ps. kuvat puuttuvat, kun en ollut varsinaisesti menossa syömään ;), mutta pakkohan tästä oli blogiin kirjoittaa - niin hyvää oli!


Korkeavuorenkatu 4B

2 kommenttia:

  1. Kävin myös muutama viikko takaperin tuolla syömässä ja vieläpä saman pääruuan, tuon härkäannoksen. Oli todella maukas ja reilun kokoinen, itse en taipunut enää jälkkäriin, kun olin kuitenkin syönyt jo alkuruuankin.

    Bistron viinilista on tosi kiva ja mukavasti hinnoiteltu. Lisää tällaisia Helsinkiin! :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on mielestämme yksi parhaista ravintoloista Helsingissä. Ja Bistron lounas on todella hyvä. Kannattaa sitäkin käydä testaamassa! :)

    VastaaPoista