sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Bellevue 10.12.2011


Tämän vuoden viimeisenä EatHelsinki 2011 -kirjan ravintoloista testasimme venäläisen ravintolan nimeltä Bellevue. Bellevue sijaitsee Katajanokalla Uspenskin katedraalin takana. Viikonloppuisin Bellevuessa tarjoillaan Zakuskapöytä klo 13.00-17.00. A la Carte listalta ei tuolloin voi tilata.

Lounas on erittäin suosittu ja erityisesti viikonloppujen lounaat on varattuja viikkoja etukäteen. Me olimme varanneet pöydän hyvissä ajoin, mutta emme itseasiassa saaneet pöytää haluamallemme päivälle. Tunnelma Bellevuessa oli arvokas. Henkilökunta oli ystävällistä, joskin melko kiireistä.

Suolakurkut, smetanaa ja hunajaa

Zakuska pöydässä oli tarjolla monenlaisia venäläisiä herkkuja. Kalavalikoimaan kuului sillikaviaaria, graavilohta ja lämminsavustettua lohta. Tarjolla oli myös blinejä muikunmädin kera. Kasvisvalikoimasta löytyi suolakurkkuja, sienisalaattia, hapankaalisalaattia, vihreää salaattia, papuja, juustopiirasta ja kaalipiirasta sekä Juliennes -vuokia. Lisäksi tarjolla oli kananpoikaa, naudankieltä ja ankkaa.

Hatsapurit, Satsivi, hapankaalisalaatti, sienisalaatti

Kananpoikaa, naudankieltä, ankkaa

Blinit ja muikunmätiä

Ehdottomaksi suosikiksemme nousi Juliennes -vuoat, jotka sisälsivät smetanaan muhennettuja seiniä. Ah ja voih. Myös kalat maistuivat hyviltä. Naudankieli oli todella pehmeää ja suli suuhun. Myös kananpoika oli maukasta.

 Juliennes

Pääruokana oli Borch-keittoa ja leipää. Jälkiruuaksi oli tarjolla teetä, juustoja ja kahdenlaista jälkiruokaa. Toinen jälkiruoka muistutti ulkonäöltään Créme Brûléelta, mutta maultaan jotakin muuta...toinen jälkiruoka oli vadelmakiisseliä kermavaahdolla. Juustot olivat hyvin arkisia; emmentalia, musta-pekkaa ja sini- ja valkohomejuustoa.

Ruoka oli kaikenkaikkiaan maukasta kotiruokaa. Jälkiruokana tarjottu vadelmakiisseli toi ihanasti lapsuuden ja mummolan mieleen. Zakuskapöytä maksaa normaalisti 38 €, jouluzakuska hiukan enemmän. Bellevue

 ps. Pahoittelut kuvien laadusta. Mukana oli vain puhelin ja ravintolassa oli aika hämärää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti