keskiviikko 1. joulukuuta 2010

MANGE SUD 1.10.2010

Toinen vierailumme tässä ravintolassa alkoi erinomaisissa merkeissä. Ravintola oli aivan täysi ja pöytämme ei ollut valmiina saapuessamme ravintolaan. Tarjoilija kuitenkin ohjasi meidät tyhjään pöytään ja talo tarjosi odotellessamme lasin kuohuvaa. Odotus kesti vain muutaman minuutin, joten se ei jäänyt häiritsemään iltaamme. Tohinassa tarjoilija unohti tuoda pöytään leipää, mutta sitä sai erikseen pyydettäessä. Palvelu ravintolassa on molemmilla kerroilla ollut erittäin asiantuntevaa ja rentoa. Henkiölkunta saa asiakkaat tuntemaan itsensä todella tervetulleiksi. Tällaista lisää!!!

Ravintolassa oli edelleen oivallinen tarjous: 2 menuta yhden hinnalla. Valitsimme tällä kertaa Menu Bourgeoisin 54 €. Lisäksi tilasimme suositusviinit menulle (35 €). Viinit sopivat loistavasti menun ruokalajeihin ja joukossa oli muutama todellinen helmi.

Härkäcarpaccio oli hiukan vetinen, mutta maut olivat kohdallaan. Paistettut kampasimpukat olivat taivaallisia ja lisukkeena ollut kukkakaalipyree oli suorastaan jumalaista! Villisian noisetit olivat täydellisesti kypsennettyjä ja annos oli valtava. Jälkiruokana oli viinissä haudutettua päärynää, joka oli erinomainen päätös aterialle. Tätä ravintolaa voimme ehdottomasti suositella ja tulemme itsekin varmasti takaisin ilman tarjoustakin! http://mangesud.fi/
Tunnelma ****
Palvelu ****1/2
Ruoka ****1/2
Hinta-laatu suhde ****

Tehtaankatu 34 D, puh. 0207 11 8350

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti