Näytetään tekstit, joissa on tunniste pilates. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pilates. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. lokakuuta 2018

Pilatesta ja kokkausta Sisiliassa, päivä 2!

Tiistaiaamuna pääsimme heti tositoimiin kellon herättäessä 7.45, jotta ehtisimme ajoissa vartin päästä alkavalle pilatestunnille. Sisiliassa pilatesohjaajanamme toimii somatic-pilatesohjaaja Outi Huovinen. Ensimmäinen pilatestunti oli matkaajille aivan ihana. Teimme rauhallisia avaavia liikkeitä, jotka virkisti mielen ja ruumiin. 




Aamiaisen jälkeen aloitimme kokkauskurssilla, jossa ensimmäisenä aiheena oli kuskusin valmistus. Sisilialainen keittiö on saanut vaikutteita arabialaisista ruuista ja kuskus on täällä suosittu ruoka. 







Kokkauskurssin jälkeen rentouduimme altaalla nauttien auringosta, kirjoista ja tietenkin juomista. Uima-altaan vesi oli erittäin virkistävää - onneksi aurinko lämmitti. 



Lounaan aika oli puoli kaksi. Alkupaloina nautimme tällä kertaa pienet leipäset, joissa oli päällysteenä ricottajuustoa ja pistaasipähkinöitä ja toisessa taas ihanan maukas ja raikas tomaattikastike. 





Lounaan pasta oli mielenkiintoisen makuinen. Pasta oli valmistettu aurinkokuivatuista tomaateista, kapriksista ja manteleista. Mantelit toivat pastaan mukavaa purutuntumaa, kaprikset suolaisuutta. Tykättiin tästäkin. 



Pääruokana oli sisilaisella juustolla täytetty peruna. Tämä oli todella herkullinen annos, jota voisi kokeilla kotonakin. 



Lounaan kruunasi ihan mielettömän hyvä suklaakakku! Kakussa oli täydellinen mantelipohja, suklaajäädykettä ja -kastiketta. 



Parin tunnin lounaan jälkeen kävimme kävelemässä oliivilehdossa ja pääsimme seuraamaan oliivien keräystä. Mielenkiintoista puuhaa! Vultaggion tilalla on noin 700 oliivipuuta, joiden sadonkorjuu kestää useita viikkoja. 











Kävelyretken jälkeen menimme ravintolan baariin tutustumaan valkoviinitarjontaan. Maistoimme aperitiiveina kahta paikallista luomuvalkoviiniä. Catarratto-viinissä oli huumava tuoksu. Maku oli hapokas ja sitruksinen. Bianco Maggioressa oli miedompi tuoksu, mutta maussa oli enemmän hedelmäisyyttä ja mineraalisuutta. Tämä viini oli kypsytetty terästynnyreissä. Molemmat viinit olivat oikein kivoja ja raikkaita.  




Illallisen alkupalaksi saimme tähän asti parhaan annoksen. Ihanan, juustolla täytetyn munakoison. 



Seuraavaksi oli vuorossa äyriäiskuskus, joka oli oikein herkullista. 



Sitten oli kalojen vuoro. Pikkukala oli oikein maukas. Isompi kala jakoi vähän mielipiteitä. Reilu annos vihreää salaattia oli loistolisuke. 



Illallisen jälkeen oli taas aika mennä nukkumaan. Hetken aikaa jaksoimme kuitenkin ihailla uima-allasta iltavalaistuksessa. 



keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Pilatesta ja kokkausta Sisiliassa, päivä 1!

Saimme keväällä loistoidean lähteä Sisiliaan Pilatesta ja kokkausta -kurssille. Tälläisen huippumielenkiintoisen kurssin järjesti ArsMondo lokakuun puolessa välissä lähellä Trapanin ja Marsalan kaupunkia. Viikon kurssilla on päivittäin pilatestunteja, kokkauskursseja, viinitilavierailu, lounaita, illallisia - sisilialaisia viinejä unohtamatta. 

Matkustaminen Sisiliaan oli hieman työlästä. Lensimme ensin Roomaan Norwegianin suorilla lennoilla. Roomasta jatkoimme Alitalian lennolla Palermoon. Vaihto Rooman kentällä terminaalista toiseen sujui todella jouhevasti. Onneksi olimme kuitenkin varanneet vaihtoon aikaan noin kaksi tuntia, ettei tarvinnut panikoida ja kiirehtiä - tunti olisi ollut matkatavaroiden kanssa liian nihkeä, koska olimme varanneet jatkolennon erikseen. Palermosta jatkoimme matkaa autokuljetuksella kohti majapaikkaamme Agriturismo Vultaggiota. Matkaa teimme kaikkinensa noin 10 tuntia. Majapaikkaan saavuttuamme menimme aika lailla suoraan illallispöytään. Sitä ennen ehdimme kuitenkin heittää matkalaukut huoneeseen ja hieman ihastella seuraavan viikon kotiamme. 



Agriturismo Voltaggio sijaitsee maaseudulla. Majapaikkaa ympäröi oliivilehdot ja hedelmätarhat. Tunnelma täällä on rauhallinen ja kiireetön. Täällä tunsi heti olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi. Ruoka- ja majoituspalveluiden lisäksi Vultaggiossa on turkkilainen sauna ja jacuzzi, uima-allasalue ja kauneushoitola.  

Agriturismo Vultaggion ravintolan filosofia on slow food -meininkiä. Ravintolan keittiössä ruuan valmistuksessa ja resepteissä kunnioitetaan perinteitä.  Raaka-aineet saadaan paljolti oman tilan antimista, kuten vihannekset, hedelmät ja oliiviöljy. Ravintola on myös paikallisten suosiossa. Täällä vietetään paljon erilaisia perhejuhlia. 

Illallisen alkupalat olivat herkullisia jaettavia annoksia, joissa oliivit ja oliiviöljy olivat nostettu tärkeään osaan. Saimme maisteltavaksi Caponataa, sieniä, oliiveja, ricottajuustoa, paprikoita, talon leipää ja pieniä kikhernepihvejä, jotka olivat ehdottomasti meidän suosikkeja. Saimme kivan kattauksen paikallisia herkkuja alkupaloiksi. 







Ruuan kanssa nautimme talon luomuviiniä, joka oli ihanan kylmää! Viini ei aivan ollut meidän makuumme, mutta maistui pitkän matkustuspäivän jälkeen. 



Antipastojen jälkeen nautimme paikallista Trapanin alueen Busata-pastaa todella herkullisen yrteillä ja valkosipulilla maustetun tomaattikastikkeen kanssa. Makunautintoa täydensi parmesanjuusto ja oliiviöljyssä pyöritetyt leivänmurut.



Varsinainen pääruoka oli Sisilian klassikkoannoksesta kevennetty versio Melanzane alla parmigiana eli munakoisoa tomaattikastikkeessa parmesaanijuuston kera. Mozzarella oli tästä versiota jätetty pois ja silti annos maistui ihan todella herkulliselle. Munakoiso on Sisilian yksi keskeinen raaka-aine, tämän vihanneksen ystävälle aivan loistokohde! Sisiliasta on kotoisin mm. Pasta alla Norma - munakoiso on monen sisilialaisen herkullisen ruuan pääraaka-aine. Ensivaikutelma sisilialaisesta keittiöstä on se, että ruoat ovat voimakkaasti maustettuja.


Illallisen jälkeen oli mahtava kävellä omaan kotiin ja suoraan nukkumaan - valmistautumaan hyvin aamun ensimmäiseen pilatekseen.