Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipomo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipomo. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. helmikuuta 2019

Wayssa lounaalla!

Leipomo ja viinibaari Wayssa kävimme illastamassa ihan ensimmäisinä aukiolopäivinä. Ihastuimme Wayn ruokiin ja juomiin todella - ensivierailustamme Wayssa pääset lukemaan tästä. Silloin tällöin ohikulkiessani olen käynyt Waysta hakemassa hapanjuurileipää kotiin, mutta ehdinpä tänne kerran aivan sattumalta lounaalle. Lounaita Way on tarjonnut hetken aikaa ja olipa kiva päästä testaamaan paikan lounas. 

Lounaslista helmikuun viikolla 7 näytti tältä. Minusta mukavan monipuolista lounastarjontaa. 


Ihan ykkösjuttu Wayn lounaalla on hapanjuurileipä kera voin. Ja tietenkin se, että lounaalla käydessä voi ostaa leivän tai puolikkaan kotiin mukaan. 


Wayn leipä on niin hyvää, että lounaalla salaatin kanssa tuli syötyä leipää pari palaa. 


Päivän lounas oli tulinen kikhernesalaatti, jossa oli kikherneiden lisäksi lämmintä hummusta, maa-artisokkaa, lehtipersiljaa ja salaattia. 


Salaatti oli herkullinen. Maultaan salaatti oli sopivan tulinen - ei lainkaan liikaa ja maku muutenkin oli hyvä. Parasta antia salaatissa minun mielestäni oli ihanat maa-artisokat, jotka olivat niin herkullisia! Salaatissa oli muutenkin kivat ainesosat.  


Ensi alkuun salaatti näytti kooltaan aika pieneltä, mutta maa-artisokkia oli runsaasti ja salaatti olikin yllättävän täyttävä ja juuri sopivan kokoinen lounaaksi. 


Wayssa lounastetaan arkisin klo 11-14 ja lounas kustantaa 11 €. Way on ihana paikka, jossa kannattaa poiketa mihin aikaan vaan - niin aamulla, päivällä kuin lounaallakin. Way on auki viikon jokaisena päivänä, maanantaista lauantaihin aamusta iltaan (yöhön) ja sunnuntaisinkin klo 9.00-16.00. Meiltä Waylle vahva suositus!

Way - Bakery and Wine bar

maanantai 24. syyskuuta 2018

Way - upouusi leipomo ja viinibaari Kalliossa

Way avasi ovensa Kalliossa torstaina kivenheiton päähän Karhupuistosta. Me testasimme Wayn tarjontaa lauantaina illallisella vain kaksi päivää avaamisen jälkeen. Way on leipomon ja viinibaarin yhdistelmä. Itse paikka on tunnelmallisen pieni ja pöytävarauksia ei tänne voi tehdä. Lauantailtana leipomon leivät oli jo myyty loppuun - ilmeisesti sana on kiirinyt hyvin uudesta paikasta! Way on auki maanantaista lauantaihin klo 7.30-24.00 ja sunnuntaisin 9.00-15.00. 

Viinibaarin listalta löytyy 13 erilaista pientä annosta. Tarjoilija suositteli annoksia jaettavaksi, mutta aivan yhtä hyvin ruokailijat voivat tilata omatkin annokset. Sopiva määrä yhdelle hengelle on 3-4 annosta, toki nälästä ja tilanteesta riippuen. Ruoka tuli keittiöstä nopeasti. Annosten hinnat vaihtelevat 2-10€ välillä. Me valitsimme listalta kantarelleja parmesan juuston kanssa (10€), tartaria mustakaalilla (10€), kananmaksamoussea (6€) ja ruusukaaleja (6€) sekä tietysti Wayn ihanaa hapanjuurileipää (2€). Wayssa tarjoillaan vain alkuviinejä, jotka muuntautuvat ja nimenomaan syttyvät elementiinsä ruoan kanssa nautittuna.

Ihan alkuun otimme lasit Alsacen Rieslingiä, jonka maku oli varsin mielenkiintoinen. Totesimme heti, että odotellaan annoksia ennen kuin juodaan tämän enempää. Ihanalla Alsacen matkallamme emme juuri tällä Brand & Filsin viinitilalla poikenneet, vaikka suunnitelmissa oli. Mielenkiintoista oli päästä maistamaan Alsacen rieslingiä natural-versiona.  



Annokset tulivat kaikki samaan aikaan pöytään. Leipää oli tietenkin heti päästävä maistamaan ja kyllä maistui hyvältä, kirnuvoin kera. Ei siis ollenkaan ihme, että se oli ehtinyt leipomomyynnin puolelta loppua jo alkuillasta. Kokonaisen leivän hinta on 6€. 


Ruoka-annokset aloitimme kantarelleista, koska se oli tilaamistamme ruoista ainut lämmin annos. Annos oli ihanan täyteläinen ja täynnä makua. Tämän annoksen kanssa Riesling heräsi eloon ja toimi täydellisesti yhteen annoksen makujen kanssa. 


Wayn tartar muistuttaa Grönissä syömäämme samantyyppistä annosta, mutta tällä kertaa lihan lisukkeena oli mustakaalia lehtikaalin sijaan. Mustakaali oli meille molemmille uusi tuttavuus ja tykkäsimme siitä kovasti. Tässä annoksessa oli raaka-ainetta todella kunnioitettu. Eri hyvä annos tämäkin!



Tässä kohtaa oli ensimmäinen lasi viintä jo lipitetty. Seuraavaksi maistettiin itävaltalaista naturalviiniä, joka oli helposti lähestyttävä, todella kivan makuinen viini ihan seurustelujuomanakin. Viini tulee Koppitschin viinitilalta, jossa on pitkät perinteet luonnonmukaisten viinien valmistuksessa.  


Ruusukaalit olivat ihanan rapsakoita ja maukkaita. Tykkäsin sitruunan tuomasta hapokkuudesta. Ruusukaalien seurana oli myös karhunlaukkaa, tämä piti listalta tarkistaa, kun mietin, mitä mahdan syödä. Karhunlaukan maku muistutti minusta purjosipulin makua. 



Kananmaksamousse oli todella herkullinen ja annos oli reilu, tästä riittää hyvin kahdelle jaettavaksi. Juurileivän kanssa aivan täydellinen kombo!


Kananmaksamoussen kaveriksi sopi täydellisesti espanjalainen 100% Moscatel, joka toi kokonaisuuteen raikkautta. Tämä viini ei ole listalla, mutta ravintolassa aukaistaan aina joitakin spessuviinejä illan aikana. Kannattaa siis kysellä somelierin suosituksia :)


Palvelu ja koko homma pelasi moitteetta jo näin kolmantena aukiolopäivänä. Ystävälliset tyypit vuorotellen toivat annoksia ja viinejä pöytään ja fiilis Wayssa oli rento ja mutkaton. Henkilökuntaa oli hyvin paikalla ja sen kyllä huomasi. Me tykättiin kovasti ruuasta ja juomista ja hinnoittelu on meistä Wayssa varsin kohtuullista. Loppulasku kahdelta oli iloinen yllätys. Illan jälkeen oli niin hyvä mieli ja todellakin iso suositus Waylle meiltä!


Wayn listalta ei vielä löytynyt jälkiruokaa, eikä sitä tajuttu kysyä. Siksi jäi Wayn mustikkapiirakka maistamatta. Päätettiin käydä jälkiruokajuomilla jossain Wayn lähellä ja päädyttiin Winoon. Winossa nautittiin baaritiskillä lasit Rieslingiä ja tuumailtiin, että tännehän tullaan illastamaan. Taitaa olla siis Kallio-kierroksen aika taas!





tiistai 6. kesäkuuta 2017

Leipä - ja lounasvinkki: ihana leipomoravintola Levain!

Jos rakastat leipää, niin sinun pitää ehdottomasti suunnata Punavuoreen Kankurinkadulle leipomoravintola Levainiin. 


Kannattaa sinne suunnata muutenkin, vaikkei leipä  olisikaan se sun juttu. Levain toimii myös kahvilana ja ravintolana ja leipien lisäksi leipomotuotteisiin kuuluvat ihanat makeat herkut, kuten Lissabonin reissulta vuosia sitten mieliin jäänyt Pasteis de Nata. 


Ensi käyntini Levainiin oli tosi pikainen. Aikaa oli vähän, mutta pakko oli saada kotiin pari Levainin leipää maisteltavaksi. Leivät valmistetaan käsityönä ja leivotaan hapanjuureen ja paistetaan kiviarinauunissa. Tuoretta leipää paistetaan aamusta iltapäivään. Ostin Levainin nimikkoleivän ja siemenleivän mukaani ja suuntasin palaveriin uunituoreet leivät kassissa. Kokoushuoneessa leijui huumaava leivän tuoksu. Minä tykkäsin molemmista leivistä. Olivat aivan älyttömän hyviä! Muiden maistelijoiden suosikiksi nousi siemenleipä. Pakkaseen laitoin molemmista leivistä muutamat siivut ja maistuivat pakkasenkin kautta erinomaisesti, eivät kyllä kauaa ehtineet siellä vanheta.  


Levainin nimikkoleipä, leipä nro 106!


Levainin aukioloajat ovat mahtavat. Paikka on nimittäin auki maanantaista lauantaihin aamukasista iltaysiin. Levainissa on tarjolla aamiaista, lounasta ja kevyttä illallista - viinejä unohtamatta. 

Aloitin kuluneen viikon komeasti lounastamalla Levainissa. Listalta valkkasimme salaatit, jonka kylkeen tarjoiltiin pala herkullista leipää. Minun salaatissa oli quinoaa, paahdettua munakoisoa, kikherneitä, tomaattia, rucolaa, mantelia ja tahini-jugurtti-kastike. Salaatti oli todella hyvää. Kastike oli herkullinen, raikas ja maukas. Hintaa salaatilla oli 12 €. Täytti oikein mukavasti. 




Lounaskaverini salaatissa oli taas paahdettua punajuurta, karamellisoitua punasipulia, avokadoa, edamade-papuja, herneenversoja, fenkolia ja vuohenjuustoa. Tämäkin salaatti oli kuulemma todella hyvää. 


Palvelu Levainissa toimi tosi sutjakkaasti ja ystävällisesti. Paikassa riitti kuhinaa, mutta syöjille löytyi tilaa. Molemmissa lounassalaateissa oli meidän mielestämme tosi kivat ainekset, saimme taas inspiraatiota kotikokkailuihin. Olimme siis lounasvalintaamme erittäin tyytyväisiä! Suosittelen Levainia lämpimästi. Joistain paikoista tulee vaan heti suosikkeja - seuraavaa vierailua Levainiin jo innolla odottaen!