Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranskan riviera. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranskan riviera. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Terveisiä Ranskan Rivieralta!




Huhtikuussa oli oiva aika suunnata Nizzaan. Hotellit ja lennot ovat tähän aikaan vuodesta vielä kohtuullisissa hinnoissa ja kevät jo pitkällä Ranskan Rivieralla. Ihana aurinko hellikin meitä miltei koko matkan, yhtä sadepäivää lukuunottamatta. Lämpöä oli noin 18 astetta, joka oli oikein mukava keli kaupunkilomalle. 

Lensimme Nizzaan Norwegianin suorilla lennoilla. Lennot olimme varanneet jo viime vuoden puolella, hintaa suorilla lennoilla oli 206 € ilman matkalaukkuja. 

Tällä kertaa olimme matkalla ilman sen suurempia etukäteissuunnitelmia. Olimme varanneet kolmelle ensimmäiselle yölle hotellin etukäteen, mutta loppureissun päätimme mennä fiiliksen mukaan. Huhtikuu on siinäkin mielessä mukava kuukausi matkustaa, että hotellit eivät ole aivan täyteen varattuja, joten matkasuunnitelmia voi tehdä joustavasti paikan päällä. 




Hotelliksi valikoitui Hotel de Suede, lähinnä hyvän sijainnin ja kohtuullisen hinnan vuoksi. Maksoimme hotellista 120 € yö ilman aamiaista, hinta-laatusuhde oli hyvä. Hotelli oli keskitason hotelli. Huoneessamme oli parveke, jolla söimmekin aamiaista ja nautimme ihmisvilinästä. Hotellin ainut haittapuoli oli, että ertiyisesti yöllä kadun meteli kantautui huoneisiin. 










Vietimme aikamme lähinnä ulkoilmasta nauttien ja ihmisiä tutkaillen. Museotarjonta on Nizzassa laaja ja mekin piipahdimme Modernin taiteen museossa, joka oli kuitenkin pienoinen pettymys. 





Pääosin söimme silloin, kun nälkä yllätti, mutta yksi erityinen helmikin matkaa sisältyi. Tätä ravintolaan voin suositella todella vilpittömästi. Sekä ruoka että palvelu oli kerrassaan upeaa! Le Séjour Café. Huom. pöytävaraus välttämätön!


Paras tartar-pihvi ikinä!


Suussasulava tonnikala-annos!


Kevään väriloistoa. 















Ihanat vanhat rakennukset. 








Picasson museon edustalta pienessä Vallauriksen kylässä. 




Hurmaava pieni kylä vuoristossa, Gourdon.




Saint Paul de Vence, hurmaavista hurmaavin kylä. 



Ihana luksus hotellimme Hotel le Hameau kylän ulkopuolella, aivan lyhyen kävelymatkan päässä. 








Illan hämärtyessä maistui lasi shampanjaa.