keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kaks Kokka Tallinnassa!

Syyskuun puolessa välissä oli taas perinteeksi muodostuneen syksyisen juoksureissun vuoro. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui etelänaapurimme Tallinna. Ennen Tallinnaa samaisella porukalla on nähty Amsterdam, Tukholma ja Budapest. Juoksureissuihin on mahtunut juoksun ohella a i n a hyvää ruokaa ja juomaa - niin tälläkin kertaa. 

Varasimme pakettimatkan Eckero Linelta. Lauantaiaamuna lähdimme sairaan aikaisin (lähtöajassa tapahtui joku kumma ajatusvirhe), myöhemmälläkin laivalla olisi ehtinyt ;). Nyt nautimme kuitenkin hyvän aamiaisen M/S FInlandian buffetissa. Tykkäsin aamiaisen puurosta, hyvistä leivistä ja laajasta valikoimasta yleisesti. 

Hotelliksi valitsimme Nordic Hotel Forumin, joka sijaitsi tosi lähellä juoksun lähtöä. Nordic Forumin valintaa puolsi vahvasti hotellin sauna- ja uima-allasosasto. Jo aika kokeneina juoksukonkareina tiesimme, että juoksun rasittamille koiville on vedessä lilluminen aika poikaa. Nordic Hotel Forum sijaitsee Viru-keskusta vastapäätä oikein hyvällä paiklla. Me olimme hotellivalintaan tyytyväisiä. Huoneet olivat kivankokoiset ja siistit, aamiainen oli monipuolinen ja maukas ja uima-allasosasto oli kiva. Voi siis suositella. Juoksureitti kulki hotellimme edestä. Hotellihuoneen ikkunasta oli vallan kiva seurailla maratoonareiden menoa omaa puolikkaan starttia odotellessa. 



Lauantai-iltana illastimme Kaks Kokka -ravintolassa. Ravintola sijaitsee Rottermannin alueella, muutaman sadan metrin päässä hotellistamme. Olimme varanneet etukäteen seitsemän hengen seurueellemme pöydän. Hyvä näin, koska ravintola oli aika lailla täyteen varattu. 







Kaks Kokan leipä ja levite olivat hyviä. 



Alkuruoaksi valitsemani Katkarapu-avokadosalaatti oli erinomainen. Esillepano oli upea ja maku hyvä. Kooltaan annos oli sopivan reilu. Minä tykkäsin kovasti. 





Onnistuneiden alkuruokien jälkeen odotukset pääruuista olivat kovat. Oma valintani ;karamellisoitu kukkakaali oli jännä annos. Kukkakaali tarjoiltiin punakaalin ja juuston kera. Lisukkeena oli hyvin maustettuja salaatteja. Kukkakaali oli hyvää, mutta loppupelissä tuntui, että kaalia oli liikaa tai makuun jotenkin turtui. Juustoa olisi voinut olla reilummin ja lautasella olisi voinut olla vielä jotain muuta kukkakaalin lisäksi. Annos oli tosi hauskan näköinen. 







Muut pääruuat saivat paljon kehuja. Sekä kala että lammas maistuivat. 






Palvelu Kaks Kokassa toimi hyvin koko illallisen ajan. Hintataso oli varsin maltillinen ja hintalaatusuhde oli hyvä. Oma laskuni, sisältäen alkuruuan, pääruuan ja hanavettä, oli kokonaiset 20,50 €. 




Kaks Kokka on kiva ravintola, jonka ruoka oli hyvää. Annokset olivat kauniita ja huoliteltuja, mutta ihan reilun kokoisia. Tyyliltään fiinimpää bistroruokaa. Tykkäsin paikan sisustuksesta ja fiiliksestä. Ruoka oli sen verran hyvää, että mieluusti illastaisin täällä toisenkin kerran.

Sunnuntain kotimatkalle olimme varanneet laivalta illallisbuffan. Me tykkäsimme laivabuffan safkoista. Itse keskityin täysillä alkupalapöytään, jonka antimiin olin tyytyväinen. Laivamatka sujui erittäin leppoisasti ravintolassa illallista nauttiessa ja juoksusuorituksia analysoiden ;). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti