sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Aina löytyy hyvä syy kahvitteluun!

Olemme jo pidemmän aikaa tehneet yhteistyötä Nespresson kanssa. Nespresson kahveihin olemme ihastuneet niiden maun, laajan valikoiman, helppokäyttöisyyden ja tuoreuden vuoksi. Nespresson kahvikoneet ovat muotoilultaan tyylikkäitä ja kahvikonevalikoimasta löytyy sekä kahvihifistelijälle että peruskahvittelijalle sopiva vempele. 




Runebergin päivää vietetään vuosittain runoilijan syntymäpäivänä 5. helmikuuta. Tällöin liput liehuvat ja päivää juhlistetaan syömällä Runebergin torttuja, joita Runebergin kerrotaan mielellään nauttineen. Perimätiedon mukaan Runebergin tortun kehitti runoilijan vaimo Fredrika Runeberg. Hänen tiedetään leiponeen miehelleen makeita leivonnaisia kaapissa olleista aineksista. Tarinan mukaan Runebergillä oli makean nälkä ja pyytäessään vaimoltaan jotaina makeaa, Fredrika oli valmistanut vehnä- ja korppujauhoista, keksinmuruista ja manteleista makean tortun, joka oli koristeltu hillolla ja sokerikuorrutuksella. 

Kahvien kanssa maisteltavaksi saimme Lasipalatsin kahvilasta mehukkaat Runebergin tortut. Lasipalatsin leipuri Maikki Mökkönen leipoo kaikki talon leivonnaiset eli ravintolaan leivät ja kahvilan tarjoomukset.



Lasipalatsin Runebergin torttujen juju on taikinassa oleva mantelirouhe ja piparkakku. Taikinaa ei leivottaessa ajeta liian sileäksi, vaan rakenne jätetään hieman karkeaksi. Tortut kostutetaan huolella punssiliemessä, joka varmasti onkin Lasipalatsin Runebergin torttujen mehukkuuden salaisuus. 



Runebergin torttu ei kuulu meidän kummankaan suosikkiherkkuihin ja suhtauduimme hiukan laimeasti "herkutteluhetkeen" ;). Mutta kuinkas sitten kävikään :). Lasipalatsin kahvilan Runebergin tortun syöminen oli mullistava kokemus. Tortut olivat meheviä ja kosteita ja maistuivat hyviltä. Kaukana siis niistä kuivista ja tiiviistä perustortuista, joihin olemme mielipiteemme Runebergin tortuista perustaneet. 




Nespresson kahveista valitsimme maisteltavaksi klassikkotorttujen kanssa neljä eri kahvilaatua: Livanto, Roma, Arpeggio ja Ciocattino. 




Arpeggio on näistä voimakkuudeltaan vahvin kahvi (9) ja maultaan kermainen ja mielestämme myös hiukan makea. Runebergin tortun kanssa Arpeggio tuntui jopa hieman liian voimakkaalta ja itse tortun maku peittyi vahvan kahvin alle. Arpeggio on yksi Nespresson lempikahveistamme. Toimii erinomaisesti espressona kuin myös laten ja cappucinon pohjana. 

Roma on vahvuudeltaan lähes Arpeggion tasoa (8) ja maultaan täyteläinen ja tasapainoinen. Roma-kahvia voi nauttia niin espressona, maitokahvina ja yllättäen myös Americanona - ainakin jos lungo-kahvit ovat päässeet loppumaan ;). Vahvan kahvin ystävälle Runebergin tortun kanssa Roma on oikea valinta. Puhdas selkeä kahvin maku jättää tilaa tortun omalle maulle. 




Nespresson makukahvit ovat alusta lähtien olleet meidän suosikkejamme. Tähän testiin valitsimme Ciocattinon eli suklaakahvin (6). Ciocattino on itsessään jo hyvä jälkkäriespresso, jonka makeus esim. illallisen jälkeen toimii. Runebergintorttu ja Ciocattino olivat liian makea ja sekava yhdistelmä - molemmat maistuvat erikseen, mutta yhdessä makumaailmat eivät kohtaa. 

Maistelemistamme kahveista Livanto on voimakkuudeltaan miedoin (6). Livanton maussa on pieni kitkeryys, jota voi halutessaan tasapainottaa sokerilla. Runebergin tortun kanssa Livanto on selvästi paras yhdistelmä näistä neljästä kahvilaadusta. Livanto on maultaan sopivan kevyt ja tortun kanssa nautittuna lievä kitkeryys katoaa. 

Oikein hyvää Runebergin päivää kaikille ja nautinnollisia hetkiä hyvän kahvin ja Runebergin torttujen seurassa :)
 

2 kommenttia:

  1. Roma on meillä suosikki Nespresson kahveista. Pidän myös Linizio Lungosta.

    Aikoinaan meillä oli tapana syödä Runebergin tortut töissä, mutta nyt se tapa on jäänyt. Pari viikkoa sitten asiakas olisi tarjonnut niitä, mutta sattui juuri olemaan 5:2-paastopäivä, joten kieltäydyin. Harmitti hieman, oli nimittäin todella mehevän näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roma on hyvä! :) ja kyllä oli hyvä runebergintorttu, positiivinen ylläri, että just toi torttu voi maistua niin hyvälle, muttei taida ihan paastosafkaa olla :)

      Poista