keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Sesoon Tallinnassa!

Saarenmaalta palatessamme oli Tallinnassa ennen laivan lähtöä juuri sopivasti aikaa ruokailuun :). Huhtikuun Tallinnan keikallamme vierailimme F-hoonessa, jota voin suositella aivan kaikenlaisille ruokailijoille. F-hoone olikin kova vaihtoehto tähän hetkeen, mutta satuin bongaamaan toisen kiinnostavan ravintolan, Sesoonin, joka sijaitsee Kalamajan alueella - kivan reippailumatkan päässä satamasta. 

Varasin pöydän etukäteen, koska olimme isommalla jengillä liikkeellä. Meille olikin varattu yksi iso 16 hengen pöytä. Reissun aikana totesimme, että yksi iso pöytä koko porukalle on paljon kivempi kuin esim. kolme erillistä pöytää. Aikaa oli rajallisesti ja varoitinkin tarjoilijaa etukäteen muutamista asioista, kuten aikataulustamme, erillisistä laskuista ja kai jokainen saa syödä ja tilata, mitä haluaa....? ;) 



Sesoonin listalta löytyy ruokaa jokaiseen makuun. Hintataso on erittäin edullinen. Kaikki pääruuat maksoivat selvästi alle 10 euroa. Tälläisessä paikassa, kuten F-hoonessakin, saattaa iskeä tietynlainen ruokakreisiys. Vaikka ei aivan kamala nälkä olekaan, tekee silti mieli syödä kaikkea ja paljon, oli aikaa tai ei. 




Minä valkkasin listalta Kookoskeiton katkaravuilla, Munakoisopaistoksen ja jälkkäriksi marjamoussea marenkien kera. HIntaa tälle setille kertyi vähän reilut 10 euroa.

Kirkas kookoskeitto oli minun makuun vähän laimea. Tosin kyseinen keitto sai myös kehuja. Makukysymys siis. Munakoisopaistos oli yksinkertaisesti hyvää. Annos oli reilu ja erittäin täyttävä. 



Marjainen jälkiruoka oli kovin kaunis, maukas ja ihanan iso. Tämä herkku ei loppunut kesken! 



Ruuan kanssa jaoimme neljään pekkaan karahvillisen kelpoa espanjalaista punaviiniä (maksoi noin 10 €). Koko porukalta Sesoon sai kovasti kehuja. Paikassa oli kivan rento fiilis, ruoka oli maukasta ja halpaa ja palvelu aivan huippua. Ruokien kanssa oli pientä säätöä; ihan kaikkea ei ollutkaan ja annokset tulivat vähän miten sattuu pöytään, mutta hyväntuulinen tarjoilija sai meidät hymyilemään ja pienet sohlaukset eivät tällä kertaa haitanneet yhtään. Täällä tosissaan tuli todistettua se, kuinka suuri merkitys palvelulla ravintolassa on :). Vaikka kaikki ei aivan vimpan päälle onnistuisikaan, ystävällinen ja iloinen, ja tässä tapauksessa vielä hauska palvelu paikkaa paljon. Laskuttaminen onnistui erikseen ja maksoimme kukin oman settimme erikseen kassalla. 

Sesoon on hyvä ravintolavalinta monenlaiselle syöjälle. Menu on monipuolinen ja selkeä, myös kasvissyöjälle löytyy mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Ruoka on maukasta ja annokset ovat aivan hyvän kokoisia. Paikka on iso, mutta vaikutti tosi suositulle, joten pöytävaraus kannattanee tänne tehdä. Kiva paikka, jonne menen mielelläni uudemman kerran! Sesoon

Kiitämme: 
- rento tunnelma
- huippuhauska ja -hyvä palvelu
- maukas ruoka
- halpa hintataso
- laaja menu

2 kommenttia: