maanantai 27. toukokuuta 2013

Autoilua ja simpukoita Islannissa

Sunnuntaiaamuna nautimme rauhallisen aamiaisen aivan Reykjavikin keskustassa sijaitsevassa Cafe Parisissa. Täällä maistoin Islannin ekaa Skyriä. Skyriähän löytyy myös kotimaasta ja onkin oiva välipala tai aamupala tai iltapala. 

Pitkän aamiaisen jälkeen lähdimme autoilemaan Reykjavikista pohjoiseen päin kohti Snaefellsnesin niemimaata, jota meille kovasti kehuttiin. Autoilu sujui jouhevasti ja leppoisasti Islannin teillä. Huikeat maisemat tosin houkuttivat pysähtymään useampaan kertaan matkan aikana. 
Borgarnesissa pysähdyimme lounaalle museon yhteydessä sijaitsevaan Landnam-ravintolaan. Landnamissa söimme simpukoita ja lasagnea. Ruokalistalla oli useiden ruokalajien kohdalla kerrottu, mistä esimerkiksi annoksen liha oli peräisin. Ravintola tuntui suosivan paikallista, lähellä tuotettua ruokaa. Molemmat annokset olivat hyviä. Lasagnessa erityisesti lihan maukkaus kiinnitti huomion. Tällä annoksella jaksoi pitkään iltaan asti, hinta vastasi laatua. Lasagne-annos maksoi noin 15 euroa. Kaikkinensa olimme lounaspaikkaan oikein tyytyväisiä. Upea jätskiannos oli piste iin päälle.


  


Borgarnesista jatkoimme matkaa. Reissun varsinaisena päämääränä oli nähdä niemimaalla sijaitseva jäätikkö Snaefellsjökull, mutta mahtui matkan varrelle paljon muutakin ihailtavaa. Silmiimme osui mm. Eldborgin kraateri ja tietysti Islanninhevosia. 




Jäätikön ihailun jälkeen päätimme spontaanisti poiketa kahville läheisessä Hellnarin kylässä. Tälläisen hei kahvilan pitää ollakin! Upealla paikalla, maisemaan kauniisti istuva pieni ja sympaattinen rakennus ja terassi, jossa nauttia kahvia merimaisemia ihaillessa. 





Kahvittelun jälkeen lähdimme hiljalleen suuntaamaan takaisin kohti Reykjavikia. Paluumatkalla kohtasimme yhden upeimmista sateenkaarista ikinä. Tässä vaiheessa emme tosin tienneet, kuinka paljon tulisimme huikeita Islannin sateenkaaria viikon aikana näkemään. Upea elämys upean päivän päätteeksi. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti