sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Skifferin liuskoilla!

Skiffer rantautui syksyn aikana mantereen puolella ja me otimme ilolla vastaan tämän uutisen :). Kesällä teimme hauskan retken Liuskaluodolle Skifferiin ja tykkäsimme paikan liuskoista eli pizzoista. Pizza onkin viime aikoina ja oikeastaan koko vuoden maistunut tosi hyvin, muutama päivä ennen Skifferin vierailua oli käyntikohteena Putte's. 

Skifferin Liuskat eroaa monien muiden paikkojen pizzoista hieman totuttua erilaisemmilla täytteillä. Liuskalista onkin varsin mielenkiintoista luettavaa: 


Meidän valitsemat Liuskat; Surf & Turf ja Formaggio, olivat molemmat isoja pizzoja, kuten kuvista näkyy. Täytteitä oli reilusti ja lime antoi raikkaan säväyksen Surf & Turffiin. Surf & Turffia aikaisemmin maistaneena tykkään tästä makujen yhdistelmästä; chorizoa ja katkarapuja, chiliä ja limeä. Yksinkertaisesti sanottuna maukas. 


Formaggio pitsa sisälsi juustospektaakkelin lisäksi saksanpähkinää ja rucolaa. Tähän hetkeen Formaggio oli minun makumaailmaan aivan täydellisen sopiva ja pointsit tällä kertaa menivätkin sille, vaikkei Surf & Turf paljon hävinnytkään. 


Paikkana Skiffer on viihtyisä. Erityisesti mieleen jäi henkilökunnan aidon ystävällinen ja hyvä, asiakasta arvostava palvelu. Lämmitti kovasti pizzansyöjän mieltä! :) Skifferillä on Erottajallakin hyvä meininki. Vierailu kaikkinensa oli niin kiva ja maukas, että tänne tekee mieli mennä heti uudestaan!

6 kommenttia:

  1. Täällä pitäisi kyllä käydä! Kesän reissu oli sen verran mukava ja herkullinen kokemus, että pakko saada lisää liuskaa! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Mun mielestä tää Erottajan liuska oli jopa parempi, suosittelen siis testaamaan ;)

      Poista
  2. Itse olen suuri Trattoria Rivoletton pizzojen fani. Suosittelen testaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkkauksesta! Oon joskus tosi monta vuotta sitten käynyt Rivoletossa pizzalla, pitääpä mennä päivittämään tämän päivän tilanne :)

      Poista
  3. Mä kävin täällä maanantaina ja kyllä oli hyvää! :P Kesällä fiilis on ulkona tietenkin upea, mutta kyllä Erottajallakin kelpasi. :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä! :) Molemmat mestat kivoja pizzat hyviä!

    VastaaPoista