keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Etiopialaisia makuja Kuningatar Sabassa

Ennen joulupöytään ja perinteisten suomalaisten jouluruokien äärelle astumista oli loistoidea käydä ensivisiitillä etiopialaisessa ravintolassa Kuningatar Sabassa. Tämäkin ravintola on pitkään ollut mielessä ja muutamia kertoja olen ovella käynyt kolkuttelemassa tai puhelimitse kysynyt pöytää, mutta tuloksetta. Kuningatar Saba on pieni ja suosittu mesta. Pöytävaraus etukäteen on tänne ehdottoman suositeltavaa.

Tällä kertaa olimme liikkeellä 10 hengen porukalla ja kaikki olimme ensi kertaa tässä ravintolassa. Itse tutustuin eritrealaiseen ruokaan viime Lontoon reissulla, kokemuksia Mosobista voit lukea tästä

Etiopialaisen ruokapöytään kuuluu olennaisena osana happama indsera -leipä, joka Kuningatar Sabassa valmistetaan teff- ja ohrajauhoista. Perinteinen tapa on syödä sormin. Indsera -letusta repäistään pala, johon kääräistään kastiketta ja viedään suuhun. Sormin syöminen on hauskaa, vaikka aterimetkin olivat tarjolla niitä haluaville. 



Saban listalta löytyy monenlaista syötävää. Me valitsimme erilaisia sekoituksia pienemmissä porukoissa, jotta pääsimme maistelemaan mahdollisimman monia ruokia. Kasvislautanen kahdelle maksoi 25,50 ja lihaisa versio Saba Agelgil kolmelle 41,50 €. Lautasilla oli runsaasti syötävää. 





Itse valitsin siskon ja siskon miehen kanssa menulta kolme erilaista annosta: Etiopian kansallisruuan Dor Wotin (Kanakastike keitetyn munan kanssa maustettuna etiopialaisilla mausteilla ja berberillä), vegeannoksen Misir Wotin Sipulin, valkosipulin ja yrttien kanssa kypsennetyt halkaistut linssit,  ja lammasta . 

Dor Wot oli maukas, mutta erityisen tulinen annos. Mukana tullut etiopialainen juusto ja lettu pehmensivät tulista makua. 




Misir Wot oli minun makuun sopivan mausteinen ja voimakas. Maultaan paras maistamistani annoksista.




Lammas oli mureaa. Lammasannosta ei oltu maustettu valmiiksi, vaan annoksen mukana tuli erilaisia mausteita. Itse ripottelin lampaalle vain hivenen suolaa, tämä lempeä maku tasoitti sopivasti muiden annosten tulisuutta. 



Kivointa Kuningatar Sabassa oli yhdessä syöminen, ruuan jakaminen ja itse hetki yhteisen ruuan äärellä. Ruoka oli tulista ja mausteista, varmasti hyvin autenttista etiopialaista ruokaa. Itse olisin kaivannut ruokiin vähän enemmän makuja. Ruokia tilattaessa kannattaa kysyä eri annosten tulisuutta, varsinkin jos mukana on pienempiä syöjiä. Palvelu Sabassa oli kovin ystävällistä ja kohteliasta. Palvelu toimi muutenkin hyvin ja ruokailu sujui tavallisen aikataulun tapaan. HIntalaatusuhde Sabassa on erinomainen. Ruokien ohella myös juomat olivat hinnoiteltu hyvin kohtuullisesti. Tätä eri hyvää etnistä ravintolaa suosittelen kaikille, jotka ovat etiopialaisesta ruuasta kiinnostuneita tai haluavat kokea uusia makuelämyksiä!


psst. tsekkaa Osumasta mitä muut ovat mieltä Sabasta: 

Osuma.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti