torstai 1. marraskuuta 2012

In de Buurt, Amsterdam 21.10.2012

Amsterdamin reissun paras ruoka-anti osui viimeiseen iltaan ja hyvä näin :). Suurta urheilujuhlaa oli ollut pilvinen sunnuntaipäivä ja iltaan suunnistimme hyvien juoksujen jälkeen vain juhlat mielessä. Amsterdamin maratontapahtumasta jäi kaikkinensa hyvät fiilikset. Jengiä oli ihan hulluna juoksemassa, kannustusta matkan varrella kiitettävästi ja reitti kivan kepeä. Meidän puolikkaan juoksuporukasta kaikki diggasivat tästä kisasta. 

Ennen reissua en ihan kamalan paljon ollut tutustunut Amsterdamin ravintolatarjontaan. Yhden ravintolan halusin varata etukäteen juuri tuon sunnuntaisen pitkän juoksulenkin takia. Netistä bongasin mestan nimeltä Restaurant in De Buurt. Valitsin ravintolan aika pitkälle menun ja hintatason mukaan: ruokalista oli monipuolinen ja hintataso edullinen. 


Löysimme perille paikallisten ystävällisten ihmisten avulla, jotka melkein saattoivat meidät ravintolan ovelle. Onneksi puolen tunnin myöhästymisestä huolimatta pöytämme oli vielä meille pidetty varattuna. Ravintola oli nimittäin aivan täynnä ja ulkona olevatkin pöydät varattuina. 

Listalta valkkasimme alkuruuista: Tonnikala tartar kera kapristen ja wasabin, Carpaccion, Katkarapuja ja Risotto-croketteja. Kaikki annokset olivat maukkaita. Sopivan selkeitä ja yksinkertaisia. 



Pääruuaksi söimme Vuohenjuustosalaattia, Kanaa ja hampurilaisia. Maxillin Seafood -vierailusta jäin ainakin toistaiseksi ranskanperunat& aioli -koukkuun. Niitä nimittäin taisin syödä reissun jokaisena päivänä. Uusi suosikki pitsan joukkoon ;). Oma hampurilaiseni oli herkullinen. Parasta tässä burgerissa oli maukas ja reilu pihvi ja ihanan makuinen mozzarella. Muiden annokset saivat myös pelkästään kehuja :). Ruokajuomina nautimme punaviintä. Viinien hinnat olivat myös varsin kohtuulliset. 


Keittiön puolelta tuli napattua pari kuvaa. Ravintolassa oli ihana hämyinen valaistus; sopi juhlaan, muttei valokuvien ottamiseen...



Jälkiruuat oli pakko jättää tällä kertaa väliin. Suunnittelimme kyllä yhden annoksen jakamista neljän kesken, mutta ravintolan ilmastoinnin ollessa rikki, paikassa oli ihan järkyttävän kuuma. Jälkiruuat löytyi sitten lähisupermarketista. Pikku spurtilla ehdimme juuri ja juuri kauppaan nappaamaan parit suklaat ja jälkkärijuomaa. 

Palvelu ja fiilis In de Buurtissa oli mukavan rentoa ja ystävällistä. Tässä paikassa viihdyimme eri hyvin ja mieluusti menisin tänne toistekin. Selkeää ja kivaa ruokaa hyvän tunnelman ja palvelun yhdistämänä takasi meille huippuillallisen. Mitalit kaulassa oli kiva kipsistellä ;). In de Buurt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti