lauantai 13. lokakuuta 2012

Weeruska 8.10.2012

Reilua ruokaa Alppilassa!

Näin mainostaa itseään perinteikäs kortteliravintola Weeruska, jossa itse kävin syömässä ihka ensimmäistä kertaa viime maanantaina. Tässä hieman ravintolan taustaa: 



Etsin ravintolaa a) maanantai-illalle b) isolle porukalle (10 aikuista ja 10 lasta) c) monenlaiselle syöjälle ja eikä kohtuullinen hintatasokaan olisi pahitteeksi. Viime vuonna vietimme aikuisten kesken ihanan illan Ravintola Lasipalatsissa, tämäkin juolahti mieleeni yhtenä vaihtoehtona, mutta halusin viedä porukat johonkin toiseen paikkaan. Paikaksi valikoitui Weeruska, joka hyvin täytti edellä mainitut kriteerit...

Palvelu varausta tehdessä laskun maksuun asti oli oikein ystävällistä ja ammattimaista. Parasta varmasti oli jengimme sijoittaminen omaan osioon, ravintolan perälle. Täällä oli lapsilla hyvin tilaa juosta ja pitää omaa kivaa ja meidän aikuisten elämöidä aiheuttamatta muille ravintolan ruokailijoille häiriötä. 

Ruokalista on laaja ja ruoka Weeruskassa oli lupausten mukaan reilua. Täältä löytyy jokaisen makuun jotakin syötävää. Annokset olivat todella isoja ja runsaita. Itse päädyin siskoni suosituksesta punajuuripihveihin, jotka olivatkin aivan hyviä.



Muita valintoja olivat erilaiset burgerit, lihapullat, Weeruskan pannu (käsittämätön annos;) ja poronkäristys. Lapsille löytyi myös helposti mieluisat annokset. Itse arvoin pizzan ja punajuuripihvien välillä,  mutta viikonlopun tuhti syöminen ja juominen ei enää maanantaina houkutellut. Mutta pizzaa täällä olisi joskus kiva päästä maistamaan. 




Weeruskan pannussa riitti syötävää.


Jättimäinen burgeri ranskalaisten kera, jotka olivat muuten oikein hyviä. 


Rento ja kiva ilta Weeruskassa saa varmaan tulemaan tänne toistekin. Ison joukon ruokailu onnistui täällä mainiosti. Tarjoilijat toimivat ystävällisesti ja ripeästi ja erillisten laskujen hoitaminen onnistui harvinaisen mutkattomasti. Weeruskaa suosittelen isoon nälkään ja konstailemattoman ruuan ystäville! Weeruska

http://www.osuma.fi/

2 kommenttia:

  1. Komppaan! Weeruska on todellakin sloganinsa mukainen, eli reilua ruokaa kyllä saa. Itse asun lähistöllä, joten W:ssa tulee käytyä säännöllisen epäsäännöllisesti.

    Näin syksyllä odottelen riistaviikkoja, jolloin tarjolla löytyy kaikkea kivaa myös normilistsn ulkopuoleltakin.

    VastaaPoista
  2. Okei, kiitos vinkistä :) Tää on monen tutun kantapaikka, itse olen jostain syystä tämän onnistunut näin pitkään missaamaan....

    VastaaPoista