tiistai 16. lokakuuta 2012

Muru pops down in Tytyri, 20.9.2012


Tämä tapahtuma oli osa World Design Capital Helsinki 2012 -tapahtumaa ja järjestettiin 10.-29.9.2012. Ajatus kuulosti niin hauskalta, että tilaisuutta ei kerta kaikkiaan voinut missata. Jos et ehtinyt tänne mukaan, ei huolta, vuotta on vielä jäljellä :-) Esimerkiksi Teurastamolla on erilaisia juttuja, joihin vielä ehtii osallistumaan. Käväise vaikka Kellohallilla syömässä! Mekin päästään sinne ensi viikolla, kun Gloria järjestää ihka ensimmäisen Gloria Blog Awards 2012 Gaalan, hauskaa!

Tytyri on Lohjalla sijaitseva kalkkikaivos, joka sijaitsee 350 metrin syvyydessä. Kaivoksen lisäksi tutustuimme KONE:n hissilaboratorioon. Kaivoksen syvyyksiin pääsimme KONE:n hisseillä muutamassa sekunnissa. Tytyrin kaivosmuseoon pääsee tutustumaan muutenkin, esimerkiksi Halloweenia voi juhlia 3.11 kaivoksessa koko perheen voimin.

Alkuun nautimme hauska alkujuomat.




Kattaus oli Iittalan käsialaa.



Alkuruokamenu sisälsi savustettuja muikkuja, jääkellarinlohta, jokirapu-perunasalaattia, Bresaola -härkää, mortadellaa ja sienipikkelsiä, papu-maissisalaattia, latva-artisokkalevitettä ja maalaisleipää.

Olen vasta viimeaikoina tutustunut tuohon Bresaolaan (ilmakuivattuun naudanlihaan) ja sen on ihan mielettömän hyvää, kannattaa maistaa!


















Ennen pääruokaa söimme fenkolirisottoa etanoilla. Pääruokana oli vasikan sisäfileetä haudutettua hanger steak:ä ja bearneise -kakstiketta.






Jälkiruokana nautimme omenacrumblea ja tyrin-calvadoskeittoa.




Illallisen alkuun nautimme laventeli Martinin, joka oli tehty Finlandia vodkaan. Seuraavaksi nautimme Karpalo Martinezin, jonka pohjana oli Finlandia Cranberryä. Louhi oli puolestaan tehty Finlandia limeen.  


Laventeli Martini




Louhi

Kiitos ravintola Muru, kiitos Tytyri ja kiitos Katjalle huippuhyvästä seurasta! Oikein hyvää maailman designpääkaupunkivuotta 2012 kaikille!

1 kommentti: