torstai 3. kesäkuuta 2021

SMAKU-matkalla Naantalissa!

Ruokatapahtuma SMAKU kutsuu tutustumaan paikallisiin yrittäjävetoisiin kahviloihin ja ravintoloihin niin paikallisia asukkaita kuin matkailijoita kauempaakin. Meille Porvoon SMAKU on tuttu useamman vuoden kokemuksella.  Naantalin SMAKU oli meille uusi tuttavuus ja lähdimmekin pressimatkalle oikein innoissamme. Päivä olikin oikein onnistunut, ja oli ihanaa päästä kunnolla tutustumaan Naantalin ravintolatarjontaan. Turkuhan on ollut meidän vakkarikesäkohde jo vaikka kuinka monena vuonna, mutta Naantaliin ei olla aiakisemmin perinpohjaisesti tutustuttu. SMAKU saapuu Naantaliin jo neljättä kertaa. Tänä vuonna SMAKU Naantali on 28.6.-10.7.2021 välisenä aikana. 


Tammiston Kuulas Garden Bar & Cafe ihastutti heti ensisilmäyksellä upealla pihapiirillä! 


Alkudrinkissä oli naantalilaista Heidell-giniä. Tammiston Kuulaksessa on ihanasti huomioitu paikallisuus. 


Tammiston Kuulaksessa pääsee myös majoittumaan ja täällä viihtyy ihan varmasti. Paikassa oli aivan ihana fiilis! 




Kuulaan SMAKU annoksista Moderni maamies (7 €) oli maukas vegaaninen nyhtökaura-annos. Nyhtökauran kanssa oli kesäkurpitsaa ja vesimelonia sekä tosi herkullista kastiketta pienestä kupista tarjoiltuna. Nyhtökaura oli mukavan kosteaa ja hyvin maustettua. 


Maamiehen mielitietty (5 €) oli todella  maistuva jälkiruoka. Spelttiletut tarjottiin maitojäätelön, valkosuklaa-speltticrumblen ja siiderissä ja muscavadossa marinoitujen omenien kera. Aivan ihana jälkiruoka!

Naantalin Soinisissa sijaitsevassa ravintola Metsätähdessä tärkeää ovat laadukkaat ja lähellä tuotetut raaka-aineet. Täällä maistoimme upeaa maalaissalaattia (7 €), jonka tarkkaan mietityt ja tasokkaat raaka-aineet todella maistoi. Ajan hengen mukaisesti salaatti tarjoiltiin näppärästä take away -boksista. 


Ruokajuomana maalaissalaatin kanssa oli raikas villivesi!


Metsätähdessä oli tosi mukavasti myynnissä paikallisia tuotteita ja mm. Myssyfarmin palkittua öljyä. Tästä me tykätään! On kivaa, että ravintolasta saa ostettua mukaan paikallisia tuotteita. 


Seuraavaksi siirryimme Aurinko Golfin ravintola Venkaan, jossa oli tarjolla kesäisistäkin kesäisin annos: paahdettua lohta, parsaa, saaristolaisleipää, uuden sadon perunaa ja hollandaise-kastiketta. Ai että oli muuten hyvin valmistettua parsaa. Annoksen nautimme upeissa maisemissa omentarhojen keskellä. 


Naantalin keskustassa sijaitsevassa Cafe Akselissa maistoimme kesän ekaa Brita-kakkua! 

Maistiaiset eivät jääneet Brita-kakkuun, vaan tarjolla oli myös raparperijuustokakkua, joka oli juustokakuksi yllättävän raikas ja kepeä! Tykättiin kovast. Ennen makeita herkkuja maistoimme myös palat suolaista poropiirakkaa. Oli oikein hyvää sekin. 


Cafe Laituri sijaitsee Velkuassa Palvan pienessä saaressa, mutta tuli meidän iloksemme Naantalin keskustaan maistattamaan SMAKU-herkkuja. 

Tapas-lautasella (7 €) oli tilli-koskenkorvalla marinoitua silakkaa, Uotilan maitojuustoa yrttiöljyllä ja Kotasavun meetvurstia marinoidulla punasipulilla. Kiva setti kuumaan kesäpäivään rieslingin kera. 


Naantalin vierasvenesatamassa After Sail 714 tarjoilee alusta loppuun asti itse valmistettua ruokaa, jota valmistetaan myös ravintolan omassa savustimessa. Savustettu kana oli meistä reissun paras annos! Tänne tulemme varmasti uudelleen. 


Päivän viimeinen kohde oli meille entuudestaan tuttu tyylikäs ja viihtyisä ravintola Snickari, jossa SMAKU-annoksia on kolme. Ensimmäisenä vuorossa oli tonnikalatartar ja inkivääriä (7 €). 


Toisena suolaisena annoksena oli ihanan suussa sulavaa brisketiä, joka tarjoiltiin tulisen kimchin kera. 


Mahtavan ruokamatkapäivän kruunasi Snickarin jälkiruoka: pannukakkua, stracciatella-jäätelöä ja amaretto-kirsikoita. 



Meillä oli ihana päivä Naantalissa kaupungin ruokatarjontaa tutustuen. Kurkkasimme myös pariin pikkuputiikkiin, joita lämpimästi suosittelemme myös. Tarja Ritari design ja Luonkos -liikkeistä löytyy kaikkea kivaa. Nämä kannattaa tsekata!

SMAKU on erinomaisen hyvä tapa tutustua kaupungin ravintoloihin ja löytää uusia paikkoja. Me yllätyimme Naantalin monipuolisesta ja tasokkaasta ravintolatarjonnasta erittäin positiivisesti. Päätimmekin kotimatkalla heinäkuiseen Turun reissuun yhdistää vierailun Naantalissa. Elokuussa pääsemme sitten nauttimaan Porvoon SMAKUsta! Ihanaa, kun ravintolat on taas auki!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti