keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Hangon kesäretkien kohokohtia!

Hanko on ollut yksi vakkarikesäkohteitamme, jossa on käyty minilomailemassa vuosien ajan. Joitain juttuja löytyy blogista aikaisemmilta vuosilta, klikkaa tänne ja tänne! Tänä kesänä retkiä Hankoon suuntautui peräti kolme ja kaikilla kerroilla oli loistosäät! kesäpäivät Hangossa olivat lähes pelkkää lämpöä ja auringonpaistetta. Auringon, rantojen, upeiden maisemien ja lämmön lisäksi Hangossa koettiin tänä kesänä myös muutamia uusia, ihania juttuja, joita teille tässä nyt jaan. 

Rannat

Kesän reissuilla tuli eniten ikinä käveltyä, juostua, uitua ja saunottua ja todella nautittua Hangon rannoista, merestä ja uimisesta. Maisemat hivelee silmää mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja merivedessä on mahtava pulahtaa uimassa niin aamulla, päivällä kuin illallakin. Hangon rannoilla on tilaa auringosta ja hellesäästä huolimatta. Tällä kertaa keskustanranta oli useimmiten se lähiranta. Uimassa käytiin myös Sandiksem, Plagenin, Bellevuen ja upealla Tulliniemen rannalla. Vuokrajopoilla huristelimme myös tutustumaan Gunnarsinrannan asuinalueeseen, joka oli varsin viehättävä! Suosittelemme suuntaamaan eri puolille Hankoa ja kulkemaan rantoja pitkin pidemmänkin reitin. 




















Itämeren portti

Itämeren portti on läheisellä luodolla sijaitseva koti- ja vierasvenesatama, jossa ollaan aiemmin vierailtu ravintola Hangon Portin puolella. Tänä kesänä saimme tutustua aivan ihanaan rantasaunaan, jossa sitten tuli saunottua tänä kesänä pariinkin kertaan. Vuokrattavat saunat sijaitsevat ihan mielettömän upealla paikalla kauniiden merimaisemien äärellä ja molemmista saunoista on uintimahdollisuus, joka tietysti kruunaa tämän elämyksen. Saunat saa varattua helposti vaikka puhelimitse ja hintakaan ei päätä huimaa: puolentoista tunnin saunavuoro maksaa 100 € viideltä henkilöltä. Saunaan tuodaan omat pyyhkeet ja saunajuomat. Terassilta löytyy pöytä, jossa voi meriveden ohella käydä viilentymässä. Tämä sauna kannattaa kokea! 













Merijooga

Ihanimpia joogaelämyksiä olivat Merijoogan joogatunnit Casinonrannalla juhannuksena, jolloin aurinko paistoi ja oli todella lämmin. Joogatunti kohosi uudelle tasolle, kun tunti pidettiin hiekkarannalla meren äärellä. Ilmoittautuminen ja maksu hoitui helposti ja tunnille mahtui hyvin. Ihana elämys, jota lämpimästi suosittelen!




Majakkasaari Gustavsvärn

Elokuun Hangon reissulle sattui Kansainvälinen Majakkapäivä, jolloin Hangosta oli järjestetty retki viehättävälle majakkasaarelle Gustavsvärniin. Gustavsvärn sijaitsee noin 15 minuutin venematkan päässä Hangosta. Retken hintaan (15 €) sisältyi edestakainen kuljetus, mielenkiintoinen opastus saarella sekä kahvi ja pulla. Sää suosi meitä tälläkin retkellä ja saimme nauttia iltapäivän meri-ilmasta ja kauniista majakkasaaresta. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti