lauantai 22. syyskuuta 2018

Ravintola Stansvikin sunnuntaibrunssilla

Ravintola Stansvik sijaitsee meren äärellä kauniissa maisemissa. Itse ravintolarakennus ei ole ulkoasultaan kovin kummoinen, mutta ravintolasalin isoista ikkunoista ja laajalta terassilta on kauniit näkymät merellisiin maisemiin.



Ravintola Stansvikin brunssia tarjotaan "kesäkaudella" ja tämän vuoden viimeinen brunssi on huomenna. Me ehdimme maistelemaan brunssin antimia viime sunnuntaina ja saimme nauttia ihanasta aurinkoisesta syyspäivästä, joka tuntui vielä aivan kesältä! Varasin pöydän brunssille etukäteen, mikä  olikin aivan hyvä ratkaisu. Pöytiä oli varattuna runsaasti etukäteen, mutta satunnaisia syöjiä mahtui brunssille - ainakin ulkoterassille. 

Brunssi maksaa 29 € / hlö sisältäen runsaan tarjonnan salaatteja, kaloja, lämpimän ruuan, jälkiruuat ja kahvit. Stansvikin brunssi on alusta alkaen parhaista raaka-aineista käsityönä tehty satokauden kattaus ja tämän brunssitarjottavissa maistoi. Olimme varanneet pöydän brunssin alkamisaikaan klo 12 ja pääsimme ihailemaan vielä aivan koskematonta ja täydellisen näköistä brunssipöytää. Brunssin tarjottavat oli katettu kauniisti esille ja annosten ulkonäkö ja asettelu oli mietitty. 



Brunssin tarjottavat olivat todella herkullisia. Oikein ihmettelin salaatti- ja kalapöydän antimia, kuinka maukkaita ne olivat. Tykkäsin salaateista, grillatuista kasviksista, kantarellimunakkaasta ja lohesta. Erityisen maukkaita olivat talon itse tehdyt nokkospesto, tyrnimarmeladi ja ketunleipäkastike. Brunssilla sain ihania uusia makuelämyksiä.

Caesar-salaattia

Raikas Tabbouleh
Waldorfin salaatti

Nokkospesto oli uusi, miellyttävä tuttavuus. Sopi loistavasti grillattujen kasvisten ja leivän kanssa. Kuvassa näkyy myös savupunajuurisalaatti kera sinihomejuuston. 




Kantarellimunakas oli herkullinen!


Karamellipossua
Kotijuusto tarjoiltiin tyrnimarmeladin kanssa. Oli oikein hauska yhdistelmä. 


Talon sillejä ja katkarapuja

Stansvikin brunssilla leivät ansaitsevat erityismaininnan. Leivät leivotaan ravintolan leipomossa ja brunssilla olikin tarjolla luomuleipää. Saaristolaisleipä oli todella herkullista katkarapujen kera, rieskasta tykkäsin myös. Satsasin itse alkupalapöydän antimiin ja vain hivenen maistoin hirvikäristystä ja perunamuusia. Hirvikäristys oli maukas ja sen kanssa tarjottu puolukkasurvos keräsi kehut. Kuten kuvasta näkyy, lautanen oli helposti täynnä. 


Jälkiruokia oli tarjolla myös runsaasti. Ihailin tässäkin osassa pöytää tarjottavien kaunista ja mietittyä ulkoasua. Punajuuripannacotta nousi jälkiruuista minun suosikiksi. 


Mustaherukkakakku oli todella kaunis! Odotin kakun maulta hieman enemmän terävyyttä, maku oli minun suuhun aika lempeä. Kakku oli sisältä vielä jäinen ja epäselväksi jäi, oliko näin tarkoitettu. Saattoi vaikuttaa makuun. 



Salmiakkibrownie kuulosti minun suosikilta, mutta tähän makuun petyin. Tykkään browniesta selkeesti suklaisena perusversiona.  


Minun jälkiruokalautanen näytti tältä!


Stansvikin sunnuntaibrunssi on vielä huomenna tarjolla, viimeistä kertaa tänä kesänä. Palvelu brunssilla oli ystävällistä ja aivan toimivaa. Lautasia kerättiin pöydistä kiitettävään tahtiin ja brunssipöydän tarjottavia lisättiin, ettei tarvinnut jotain ruokalajia odotella. Kaikkinensa hinta ja laatu olivat täällä aivan kohdallaan. Tarjottavat olivat herkullisia ja brunssimenu oli monipuolisesti koostettu sisältäen perinteisiä herkkuja ja todella kivoja, kekseliäitä juttuja.  Suosittelen lämpimästi vierailua Stansvikissa. Brunssin jälkeen nautimme upeesta säästä ja miljööstä. Kaikin puolin onnistunut vierailu. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti